Kansanedustaja Kimmo Kiljunen (SDP) on antanut selvityksensä viikonloppuna kohua nostattaneeseen matkaohjelmaansa.
Kiljunen osallistui Parlamenttien välisen liiton IPU:n vuosikokoukseen Bangkokissa ja jatkoi sieltä matkaa Myanmariin ja Bhutaniin muiden valtuuskunnan edustajien palatessa Suomeen. Kiljunen vaihtoi matkaa varten saamansa business-luokan liput turistiluokkaan ja osti säästyneillä rahoilla liput Myanmariin ja Bhutaniin. Jatkomatka ei ollut virkamatka.
Kiljunen toteaa tiedotteessaan, että hänen vastuunsa eduskunnassa pitkään olleet ulkopolitiikassa ja kansainvälisissä suhteissa.
- Haluan tehdä työni hyvin ja huolella. Kauemmaksi mentäessä olen aina pyrkinyt järjestämään mahdollisimman paljon tapaamisia ja ohjelmaa. Tältä pohjalta jatkoin IPU-matkaani Thaimaasta Myanmariin ja Bhutaniin.
Kiljunen kertoo tavanneessa jo Bangkokissa Myanmarin opposition ja EU:n edustajia. Myanmarissa hän tapasi oppositiopuolueen johtoa ja ulkomaisia lähettiläitä sekä vieraili kehitysjärjestöissä. Bhutanissa hän kertoo tavanneensa muun muassa pääministerin, parlamentin molempien kamarien puhemiehet, lukuisia poliitikkoja ja vierailleensa useissa tutkimuslaitoksissa ja kenttäprojekteissa.
" En tavoitellut taloudellista hyötyä"
Kiljunen kertoo esittäneensä matkasuunnitelmansa eduskunnan kansainväliselle toimistolle toivoen, että Myanmarin ja Bhutanin poikkeamat katsottaisiin osaksi paluumatkaa.
- Sain kansainvälisen toimiston päälliköltä Katriina Kuusiselta tiedon, että hän, hallintojohtaja Martti K. Korhonen sekä tilitoimiston päällikkö olivat keskustelleet paluumatkan korvauksista ja pitivät mahdollisena paluumatkakulujen korvaamista kokonaisuudessaan, kunhan summa ei ylitä muiden IPU-delegaattien lentomatkakustannuksia, noin 2800 euroa.