Kiina nostaa puolustusmenojaan selvästi

Parlamentin puhemies vakuuttaa, ettei Kiina aio ryhtyä asevarustelukilpaan muiden maiden kanssa. Kansainvälisten asiantuntijoiden mielestä maan todelliset sotilasmenot saattavat olla neljäkin kertaa ilmoitettuja suurempia.

Kiina nostaa puolustusmäärärahojaan selvästi tänä vuonna. Menot kasvavat viime vuodesta lähes 18 prosenttia.

Parlamentin puhemies Jiang Enzhu kertoo, että Kansan vapautusarmeijan PLA:n tämänvuotinen budjetti on runsaat 350 miljardia yuania eli noin 34 miljardia euroa. Viime vuodesta budjetti kasvaa siis lähes 53 miljardia yuania.

Jiangin mukaan kasvavat asemenot eivät kuitenkaan uhkaa muita maita.

- Kiinalla ei ole varaa eikä aikomuksia ryhtyä asevarustelukilpaan muiden maiden kanssa, eikä Kiina muodosta millekään maalle uhkaa, Jiang vakuutti.

Samalla hän muistutti, että Kiinan puolustusmenot ovat edelleen varsin vähäisellä tasolla. Vuonna 2005 sotilasmenot Kiinassa olivat 1,35 prosenttia kansantulosta, kun Yhdysvalloissa määrä oli runsaat neljä prosenttia.

Kansainväliset asiantuntijat ovat kuitenkin sitä mieltä, että todelliset sotilasmenot Kiinassa saattavat olla kolme neljä kertaa virallisesti ilmoitettuja suurempia.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat