Kia Lehmuskoski odottaa innolla kevään uutta tanssiprojektia, jossa nähdään myös yleisön hurmannut Hannes Suominen.
Tanssija Kia Lehmuskoskella pitää kiirettä syksyn Tanssii tähtien kanssa -urakan jälkeenkin. Jo kolmella kaudella mukana ollut tanssinopettaja sanoo, että työtahti on ollut tiukka aiemminkin, mutta ohjelmalla on varmasti oma vaikutuksensa.
– Tietenkin se aina vähän aktivoi seuraavaa kevättä, hän sanoo Citroën Naisten Kymppi -iltapäivässä.
LUE LISÄÄ: Hannes Suominen yllätti opettajansa: "Taitaa olla aikamoinen lahjakkuus!"
Lehmuskoski valmistelee parhaillaan uutta maaliskuun alussa nähtävää tanssiprojektia, johon ovat lähteneet mukaan myös Hannes Suominen, Edis Tatli ja Tuure Boelius.
Suomisen kanssa katsojat hurmannut Lehmuskoski kertoo, että kaksikko pitää edelleen yhteyttä. Seuraavat yhteiset tanssitreenit odottavat kuun lopulla.


