Keskustan Juha Sipilä hallitusneuvotteluiden etenemisestä: "Kello käy, eikä Hakulista näy – kaukana maalista ollaan”
Keskustan eduskuntaryhmä käsitteli hallitusneuvottelujen tilannetta tänään. Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän mukaan kaikki isot asiat ovat edelleen päättämättä, eikä keskusta aio tinkiä asettamistaan kynnyskysymyksistä.
Keskustan tiukka näkemys vahvistettiin eduskuntaryhmän kokouksessa.
– Täällä on kaikenlaisia huhuja ja tietoja liikkeellä, mutta yhdestäkään kynnyskysymyksestä keskusta ei voi perääntyä, koska meidän mandaatti on rajattu niihin, kertoi Sipilä.
Kaikki isot asiat auki
Sipilän mukaan yhdestäkään isosta asiasta ei ole hallitusneuvotteluissa vielä päästy päättämään. Keskusteluja käydään hyvässä hengessä, mutta päätöksiä ole ole saatu aikaan.
– Tästä isosta kuvasta myöskin talouden ja työllisyyden puolella, niin niistä päätöksiä ei ole vielä tehty, mutta neuvotteluja jatketaan viikonloppu ja niitä päätöksiä pitää sitten pitää alkaa saamaan, että työryhmät pääsee eteenpäin. kuvaili Sipilä. Neuvotteluja Sipilä kuvaili vaikeiksi.
Aikatauluihin saa Sipilän mielestä ottaa kantaa hallituksenmuodostaja Antti Rinne (sd.), mutta Sipilän mukaan kiire tulee, jos valmista aiotaan saada ensi viikon loppuun mennessä kuten on suunniteltu.
Keskusta vastaan muut
Osassa asioista keskusta saa puolustaa kantojaan yksin.
– Aika monessa kysymyksessä olemme kyllä yksin puolustamassa tällaista kestävää taloutta, kestävää metsä- ja maataloutta ja niin edespäin, myönsi Sipilä.
– Keskustan kädenjälki täytyy näkyä selkeästi hallitusohjelmassa. Ellei sitä näy, niin me emme huonossa ohjelmassa ole mukana, linjasi Sipilä.
Hallitusneuvottelujen kriisiytymisestä ei Sipilän mukaan ole kyse, mutta ratkaisuja pitäisi alkaa löytyä muun muassa talouden, työllisyyden, yrittäjyyden edellytysten turvaamisesta. Keskustalle on tärkeää myös koko Suomen ja maatalouden elinedellytysten turvaaminen.
Keskusta arvioi hallitusneuvottelujen tilannetta seuraavan kerran viikonlopun jälkeen.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää