Keskenmeno – tabu, josta naisetkaan eivät puhu

Henkisellä ja fyysisellä tasolla keskenmeno voi olla niin rankka kokemus, että se jättää kantajaansa ikuiset jäljet. Ja mikä pahinta, siitä ei puhuta.

Keskenmeno tarkoittaa raskauden spontaania keskeytymistä ennen 22. raskausviikon täyttymistä. Raskauden päättyminen keskenmenoon on aina vaikea kokemus, täynnä surua ja menetystä.

– Keskenmeno on rankkaa kaikille. Lapsi on jo ennättänyt konkretisoitua odottavalle äidille. Se voi olla terveydenhuollon näkökulmasta sikiö tai sikiöainesta, joka poistuu kohdusta. Mutta raskaana olevalle sehän on olemassa oleva lapsi, Lapsettomien yhdistys Simpukan toiminnanjohtaja Anne Lindfors kuvailee.

–  Usein keskenmenon kokeneita lohdutetaan, että ei muuta kuin uutta yritystä, tämähän on osoitus, että voit tulla raskaaksi.

Uusi raskaus ei kuitenkaan pyyhi pois menetystä.

Toistuvat keskenmenot pelottavat

Pidemmän aikaa lapsettomuudesta kärsineille keskenmenon hinta voi olla suurempi kuin kuvitella saattaa. Lapsettomilla henkiset ja taloudelliset panokset ovat todella kovat.

– Jos on yrittänyt vaikkapa viisi vuotta saada lasta, ja käynyt useamman vuoden hoidoissa, tehnyt kaikkensa tullakseen raskaaksi ja kun vihdoin tuleekin raskaaksi  – tuleekin keskenmeno. Lapsettomuudesta kärsivälle on halpa lohtu sanoa, että ainahan voitte yrittää uudestaan, Lindfors kertoo.

Aikaakaan ei ole loputtomasti. Keskenmenovaara kasvaa myös iän myötä.

Toistuvat keskenmenot ovat myös tabu, josta moni ei puhu. Kokemus on sekä henkisellä että fyysisellä tasolla sanoinkuvailemattoman raastava.

– Tiedän naisia, jotka tulevat helposti raskaaksi, mutta saavatkin aina keskenmenon. Kun keskenmenoja on kolme, viisi tai jopa kymmenen, he eivät enää uskalla yrittää raskautta, koska keskenmenon kokemus on niin rankka. He joutuvat luopumaan lapsitoiveista siksi, etteivät kestä keskenmenoja, sitä menetystä.

Hedelmöityshoidossa käyville keskenmenot ovat eri tavoin konkreettisia, sillä raskaudesta ennättää tulla tietoiseksi heti ensimetreistä alkaen.

Meille voisi tulla vihdoin vauva.

– Koeputkihedelmöityshoidoissa on tarkka siirtopäivä, josta lasketaan koska on tarkka raskaustestiaika. Vaikka testi ennättäisi näyttää positiivista, jo muutaman päivän päästä voi tulla keskenmeno. Raskaus on kuitenkin ehtinyt jo konkretisoitua.

Ymmärrystä voi olla vaikea saada – tai hakea

Keskenmeno on naiselle aina arka paikka ja henkilökohtainen tragedia, johon on vaikea saada tukea ja ymmärrystä läheisiltä tai tuttavilta, joskus jopa hoitohenkilökunnalta.

– Teettämissämme kyselyissä on käynyt ilmi, että moni kokee, ettei keskenmenoja osata hoitaa terveydenhuollossa. Kovia kipuja, vaarallisia tilanteita tai verenvuotoja ei ole otettu tosissaan. Henkilökunta ei aina osaa henkisesti kohdata keskenmenon saanutta, ja ymmärtää, miten vaikeaa se onkaan.

Keskenmeno on yllättävän yleistä. Noin 10–15 prosenttia raskauksista päätyy keskenmenoon. Mutta siltikään moni nainen ei halua – tai kykene – puhumaan siitä.

Kokemusten ja tunteiden läpikäyminen muiden samankaltaisia tilanteita kokeneiden kanssa voi antaa tukea, voimia sekä keinoja oman surun käsittelyyn. Moni tuntee olevansa hyvin yksin asian kanssa, aivan kuin olisi ainut maailmassa, jolle on tullut keskenmeno. Vertaistuen tärkeyttä ei voi korostaa tarpeeksi: älä jää yksin surun kanssa.

Lue myös:

    Uusimmat