Kehostaan voi irtautua – mutta tässäkö selitys?

Monesti kuulee kertomuksia, joissa lähellä kuolemaa käynyt potilas kokee irtoavansa kehostaan tai esimerkiksi leijailevansa sen yläpuolelle. Kehosta irtautumisen kokemukselle saattaa kuitenkin löytyä luonnollinen selitys.


Tohtori Olaf Blanken johtamassa sveitsiläistutkimuksessa kehosta irtautumisen kokemus onnistuttiin luomaan aivojen temporoparietaalista liitoskohtaa stimuloimalla. Toisen, Psychological Science -julkaisussa esitellyn tutkimuksen mukaan jopa ihmisen omien sydänäänien avulla voi saada aikaan kehosta irtautumiskokemuksen.


Brittiläisen Anglia Ruskin -yliopiston Jane Aspellin ja Sveitsin Lausannen teknillisen instituutin Lukas Heydrichin johtamassa tutkimuksessa koehenkilöille puettiin päähän asetettavat näytöt, joissa he näkivät videokuvan omasta kehostaan. Tämän "virtuaalikehon" ääriviivoilla näkyi kirkas valo, joka välähteli koehenkilöiden oman sydämen sykkeen tahdissa.

Katsottuaan vilkkumista muutaman minuutin ajan koehenkilöt alkoivat kokea virtuaalikehonsa todellisemmaksi kuin oman todellisen kehonsa. He myös kokivat olevansa eri paikassa huoneessa kuin missä heidän fyysinen kehonsa tosiasiassa sijaitsi – lähempänä virtuaalikehoa. Käytännössä tutkimus siis todistaa, että aivot luovat käsityksemme itsestämme yhdistelemällä useista eri lähteistä tulevaa tietoa: paitsi näköaistimusten, myös esimerkiksi sisäelintemme kertomaa.


Lähteet Psychologicalscience.org, The Journalof Neuroscience

Lue myös:

    Uusimmat