Kauniit ja rohkeat -tähti kieltäytyy rahastamasta pojallaan

Hollywoodissa riehuva vauvabuumi on saanut tähdet kilpailemaan siitä, kuka saa myytyä jälkeläistensä ensimmäiset kuvat kovimpaan hintaan juorujulkaisuille. R'n'b-tähti Usher, jonka suomalaiset ehkä tuntevat parhaiten roolistaan tv-sarjassa Kauniit ja rohkeat, ei kuitenkaan halua rahastaa esikoispojallaan.

Sen sijaan laulaja haluaa oikaista huhut, joiden mukaan hän olisi lyönyt leiville esittelemällä poikaansa. Komistus kertoi New York Post -lehdelle, ettei hän saanut niin sanotusti latin latia poseeratessaan pienen poikansa kanssa Essence-lehden kannessa

- Minä en mitenkään voisi rahastaa lapsellani. Minua raivostuttaa, että ihmiset puhuvat lapsestani, Usher avautui.

Tähteä ärsyttävät myös hänen Tameka-vaimoaan koskevat huhut, jotka väittävät rouvan karkottaneen suuren osan Usherin tiimistä. Tamekan on myös väitetty olevan surkeissa väleissä anoppinsa kanssa sekä sairaalloisen mustasukkainen muista naisista.

- Mielipiteet ovat kuin p***ereiät – jokaisella on sellainen. Tämä on minun elämäni ja toivon, että (ihmiset) kunnioittaisivat avioliittoani ja vaimoani, jonka kanssa olen päättänyt viettää elämäni, laulaja kommentoi.

Usherin albumi Here I Stand ilmestyy toukokuun lopulla.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat