Katy Perrylle mukava yllätys jouluksi: Epäonnen kodille löytyi ostaja

Laulaja Katy Perry voi vihdoin huokaista helpotuksesta, sillä tähti on vihdoinkin löytänyt halukkaan ostajan alunperin aviokodiksi tarkoittamalleen lukaalille.

Poplaulaja Katy Perry on avioerostaan lähtien yrittänyt saada hänen ja ex-aviomies Russell Brandin yhdessä ostamaa kotia myydyksi. Pariin eri otteeseen myyntihintaa alentaneella Perryllä kävi tuuri, sillä Trulia Luxe Living -sivuston mukaan talon pihalla on viimein kyltti, joka kertoo myynnin olevan vireillä.

Laululintu osti talon yhdessä Brandin kanssa vuonna 2011 vajaalla viidellä miljoonalla eurolla. Talosta piti tulla tuolloin umpirakastuneen avioparin lemmenpesä, mutta yllättäen pari päättikin erota.

Brand luovutti talon Perrylle, mutta talo pysyi tyhjillään. Pian tähden kerrottiinkin yrittävän myydä luksustaloa hiljaisilla markkinoilla, mutta ostajia ei ilmaantunut. Joko laulaja pyysi liikaa euroja tai sitten kukaan ei halunnut osakseen talon huonoa rakkauskarmaa. Lopulta Perry joutuikin laittamaan talon virallisille myyntimarkkinoille huhtikuussa 2013.

Tähti alensi hintaa sadoilla tuhansilla euroilla kahteen eri otteeseen, mutta siitä huolimatta mahdollisia ostajia ei ilmaantunut aikoihin. Nyt kuitenkin talon pihalla oleva "Pending"-kyltti paljastaa omistajan vaihdoksen olevan pian selvä. Talo meni luultavasti kaupaksi noin 4,4 miljoonalla eurolla.

LUE MYÖS:

Vuonna 1921 rakennetussa talossa on 820 neliömetriä, seitsemän makuuhuonetta, seitsemän kylpyhuonetta sekä neljä erillistä WC:tä. Erityisen hienon talosta tekee 13 metriä pitkä ja kaksi kertaa korkeampi olohuone, josta on pääsy terassille ihailemaan upeita maisemia.

Kolmikerroksisessa talossa on myös kirjasto, mediahuone sekä kaunis keittiö. Päärakennuksen lisäksi kiinteistöön kuuluu kaksikerroksinen rakennus, jonka alakerrassa on asunto mahdolliselle henkilökunnalle sekä studio. Yläkerrassa on kolmen auton talli. Lisäksi löytyy vielä toinen vierastalo, joka kelpaa asuttavaksi sellaisenaan. Sieltä löytyy nimittäin makuuhuone, keittiö sekä kylpyhuone.


LUE MYÖS:


Hannakaisa Taskinen, hannakaisa.taskinen(at)mtv.fi

Lue myös:

    Uusimmat