Risteilylaivoilla on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan ollut viime aikoina useita altistustilanteita koronavirukselle. MTV Uutisten lukijan ottaman videon perusteella Silja Europan ravintolassa juhlittiin viime viikonloppuna kuin koronarajoituksia ei olisikaan.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan viranomaisten tiedossa on useita tapauksia, joissa matkustajalla on risteilyn jälkeen todettu koronatartunta.
THL kertoo tiedotteessa, että muun muassa Silja Europan risteilyllä Helsingin ja Tallinnan välillä 30. kesäkuuta–1. heinäkuuta lieväoireinen henkilö oli altistanut muita matkustajia oleskellessaan pidempiä aikoja laivan yleisissä tiloissa.
Muutoin tapaukset ovat eri laivareiteiltä muutaman viime viikon ajalta.
Juhlat ravintolassa
MTV Uutisten saamalla videolla nähdään iloista juhlintaa Silja Europalla viime viikonlopulta.
Lukija kuvasi videon täpötäydessä Silja Europan ravintolassa yökahden jälkeen. Kyse ei ole samasta risteilystä, josta THL puhuu.
Videon perusteella tanssilattialla on kymmeniä ihmisiä yhtä aikaa eikä turvavälejä ole käytännössä ollenkaan.
Lue myös: Moni Silja Europalla risteillyt saattanut altistua koronavirukselle – Tallink Silja MTV:lle: "Olemme saaneet tietoomme tapauksen myös toisella laivalla"
Tallink Siljalla tiedossa toinenkin altistustilanne
Tallink Siljan viestintäjohtaja Marika Nöjd kertoo, että THL:n mainitseman Silja Europan risteilyn ohella heillä on tiedossa yksi muu altistustilanne. Nöjd ei kommentoi sitä, millä reitillä toinen altistuminen tapahtui.
Nöjdin mukaan Tallink Silja ei ole ryhtynyt mihinkään erityisiin toimiin Silja Europan tapauksen takia. Laivoilla jatketaan samoja varotoimia kuin tähänkin mennessä.