Linja-auto ja ratatyökone törmäsivät Kaskisissa tasoristeyksessä – Poliisi: Kyseessä on koulubussi, jossa oli viisi lasta

Pohjois-Pohjanmaalla Kaskisissa on sattunut raideliikenneonnettomuus tasoristeyksessä. Turmassa ratatyökone ja koululaisia kuljettanut bussi törmäsivät toisiinsa.

Pohjanmaan poliisin tilannekeskuksesta kerrotaan STT:lle, että koulubussissa oli kuljettaja ja viisi lasta. Ratatyökoneen nopeus oli alhainen ja se osui suunnilleen keskelle koulubussia.

–  Vakavasti loukkaantuneita ei poliisin tietojen mukaan ole, komisario Tomi Mansikkamäki kertoo STT:lle.

Tilanteen selvittäminen on vielä kesken. Poliisi pyytää ihmisiä välttämään liikkumista alueella, jotta liikenne pysyy sujuvana.

Hälytys tehtävälle on tullut pelastuslaitokselle kahdeksan aikaan aamulla.

Kyse on Pyhän Eskilinkadun tasoristeyksestä.

Pelastuslaitos kertoo tiedottavansa tapahtuneesta myöhemmin lisää. 

Juttua korjattu tarkentuneella tiedolla kello 9.40: Aiemmin kerrottiin junan törmänneen koulubussiin. Myöhemmin selvisi, että kyseessä oli ratatyökone.

Lue myös:

    Uusimmat