Karu ennuste: Nokian tulos painuu reippaasti tappiolle

Analyytikkoennuste matkapuhelinvalmistaja Nokiasta on karua luettavaa. Uutistoimisto Reutersin keräämän ennusteen mukaan yhtiön huhti-kesäkuun tuloksen odotetaan romahtavan.

Reutersin keräämässä ennusteessa analyytikot odottavat, että Nokian toisen vuosineljänneksen osakekohtainen tulos painuu 0,08 euroa tappiolle. Vuotta aiemmin voittoa tuli vielä 0,06 euroa osakkeelta.

Luvut ovat Nokian tulosraporteissaan käyttämiä vertailukelpoisia ei-IFRS-tuloksia.

Tuloksen ennen veroja odotetaan puolestaan jäävän 374 miljoonaa euroa tappiolle, kun vuosi sitten vastaavana ajankohtana voittoa tuli 334 miljoonaa euroa.

Nokian hurjaa alamäkeä selittää niin sanottu siirtymävaihe, kun yhtiön yhteistyö Microsoftin kanssa ei ole vielä kunnolla kantanut hedelmää. Nokia antoi kesäkuun puolessavälissä negatiivisen tulosvaroituksen, jossa se varoitti, että matkapuhelinyksikön ei-IFRS-liikevoittoprosentti on toisella neljänneksellä alempi kuin vuoden ensimmäisen neljänneksen -3,0.

Liikevaihdon odotetaan puolestaan laskevan reilulla 20 prosentilla 7,389 miljardiin euroon. Nokia onkin jäänyt kilpailijoistaan jälkeen korkean hintaluokan älypuhelimissa.

Nokian osake on rojahtanut Helsingin pörssissä tämän vuoden alusta lähes 60 prosenttia.

Nokia julkaisee huhti-kesäkuun tuloksensa ensi viikon torstaina.

Lue myös:

    Uusimmat