EPS-eristeitä eli styroksilevyjä valmistavien ThermoSolin ja UK-Muovin kartelli on nostanut hintatasoa julkisissa ja yksityisissä rakennushankkeissa ja rajoittanut yhtiöiden keskinäistä kilpailua, kertoo kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV).
Kyseisiä yhtiöitä uhkaa yhteensä yli 4 miljoonan euron seuraamusmaksu kielletystä kilpailijoiden välisestä yhteistyöstä EPS-eristeiden markkinoilla Suomessa.
KKV:n esittämässä seuraamusmaksussa ThermiSolin osuus on 2,8 miljoonaa euroa ja UK-Muovin 1,5 miljoonaa euroa. Kartelliin osallistunut Styroplast vapautettiin seuraamusmaksusta, sillä se otti ensimmäisenä yhteyttä virastoon ja kertoi kartellista.
Asia siirtyy seuraavaksi tuomioistuimen eli markkinaoikeuden ratkaistavaksi.
– Tuomioistuin ratkaisee, pitääkö meidän näyttö ja sen, onko tämä sellainen asia, josta seuraamusmaksut tulee langettaa, sanoo kartellivalvonnan päällikkö Antti Norkela KKV:stä.
KKV:n mukaan koko Suomen kattavaan hintakartelliin osallistuivat kolme markkina-asemaltaan merkittävintä EPS-eristevalmistajaa Suomessa. Epäiltyjen yhtiöiden markkinaosuus EPS-eristeistä on ollut 80 prosenttia rikkomusaikana eli vuosina 2012-2014.
Viraston mukaan keskenään kilpailevien yritysten välinen hintayhteistyö kuuluu luonteensa ja vaikutustensa puolesta kaikkein vakavampiin kilpailunrajoituksiin.
– Nämä on yritykset ovat olleet tämän alan suurimmat toimijat. Niillä on ollut valtaosa alan tuotannosta näissä EPS-eristeissä näinä vuosina, Norkela toteaa.

