Norjan jääkiekkomaajoukkueen vakiokalustoon kuuluva Eirik Salsten loukkaantui karmealla tavalla kotimaansa kiekkoliigassa.
Helmikuun alussa tapahtuneessa onnettomuudessa norjalaisen Salstenin ylähuuli leikkautui irti kesken Storhamarin ja Stavanger Oilersin ottelun.
– Visiiri oli kuin giljotiini huulta vasten, Salsten kertoo VG:lle.
Salstenin edustama Storhamar johti ottelua 3–1, kun keskushyökkääjä yritti pelata kiekkoa ulos puolustusalueeltaan.
Salsten kuitenkin vastaanotti taklauksen, joka oli täynnä epäonnea. Kolmesti Norjan maajoukkuetta MM-kisoissa edustanut sentteri ajautui vauhdilla laitaa vasten, ja hänen päänsä osui vaihtoaition päässä olevaan tolppaan, josta pleksilasi alkaa.
Salstenin kypärän visiiri leikkasi pelaajan ylähuulen käytännössä irti. Hän poistui rajusti verta vuotaen pukusuojaan.
Onnettomuudesta on nyt kulunut kolmisen viikkoa, ja parantuminen on käynnistynyt hyvin. Ihonsiirtoja ei tarvitse tehdä, mutta kuollutta ihoa on leikattu pois huulesta.
Salsten ei toistaiseksi tiedä, milloin hän palaa kaukaloon. Storhamar on pudotuspelien kynnyksellä Norjan liigassa toisena.
Video tilanteesta katsottavissa täällä.
Uusimmat
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
Lataa lisää