René Faselista tuli Vladimir Putinin maanmies – huippuseuralta vaaditaan nyt jyrkkiä toimenpiteitä kiekkokeisaria vastaan

René Faselin toiminta on noteerattu Sveitsin huippuseurassa. Entistä IIHF-pomoa saattaa odottaa merkittävä kunnianalennus.

Uutistoimisto Interfax kertoi hiljattain, että Venäjä-mielisyydestään ja ystävyydestään Vladimir Putinin kanssa tunnettu Fasel on saanut maan kansalaisuuden. Lisäksi entinen kiekkopomo on ryhtynyt Venäjän suurimman omenantuottajan pääomistajaksi.

Sveitsin jääkiekkoliigassa NL:ssä pelaava Fribourg-Gottéron harkitsee nyt Faselin nimen poistamista kotiareenaltaan. Kiekkovaikuttajaa kunnioitetaan muiden seuralegendojen ohella kotihallissa näköalapaikalla. 

Fasel on Fribourgin kasvatti. Hän pelasi seuran alasarjajoukkueissa vuoteen 1972 saakka ennen nousuaan jääkiekkomaailman kärkikabinetteihin.

Uutisoitu Venäjän kansalaisuus aiheutti kritiikkiryöpyn sveitsiläisjoukkuetta seuraavien ihmisten keskuudessa, kertoo Le Matin. Seuran puheenjohtajan Hubert Waeberin mukaan tilannetta käsitellään seuraavassa hallituksen kokouksessa.

– On tärkeää, ettei päätöstä tehdä hätiköidysti. Tämän nimen pois vetäminen aiheuttaisi keskustelua myös esimerkiksi Slava Bykovin nimestä. Waeber kertoi.

Vjatjeslav "Slava" Bykov pelasi joukkueessa 90-luvulla kahdeksan kautta. Hän on tunnettu Vladimir Putinin tukija. 

Lue myös:

    Uusimmat