Lyly Rajala ihmettelee miksi hänen alastonkuvansa poistettiin nettisivustolta.
Kokoomuksen kansanedustaja Lyly Rajala julkaisi Facebookissa kuvan itsestään saunassa tammikuun alkupäivinä. 58-vutoias Rajala istui kuvassa leveä hymy kasvoillaan saunan lauteilla ja piti kädessään saunan tykötarpeita, kiulua ja kotikoivuista saunavihtaa. Kuvasta oli nähtävissä myös osa miehen sukukalleuksista.
Pari päivää myöhemmin hän julkaisi itsestään kuvan, jossa hän oli saunassa samassa asennossa puku päällä. Alastonkuva jäi tuolloin sivustolle. Nyt hän ihmettelee miksi nakukuva poistettiin Facebooksita.
– Minulle oli yllätys, että jos ihminen istuu saunassa - kuten me suomalaiset istumme – että saunavihta toisessa kädessä ja tällainen vedenheittokiulu toisessa kädessä, niin siitä tulee niin hirveä mekkala ja se jopa poistettiin sieltä. Kuulemma se ei kuulu näihin Facebookin sääntöihin. En tiennyt, että sauna on kielletty Facebookissa, Lyly Rajala kertoo Viihdeuutisille.
Kaikesta päätellen kansanedustajan loma Thaimaassa oli onnistunut. Niin hyväntuulisena hän aloitti työt eduskunnassa tiistaina.
– Niin kuin naamasta näkyy, niin minulta lähti psoriasis pois. Se on vaivani, jonka käyn hoitamassa vuosittain pois. Minulla on siellä sellainen pikkumökki, ja kun mikään ei maksa mitään, niin siellä on helppoa olla ja hoitaa itsensä kuntoon.
(MTV3-JARI KUPIAINEN)
Katso Lyly Rajalan haastattelu MTV3 Katsomo -palvelusta!
Uusimmat
-
18:50
Israelin "sotakabinetissa todellisia jakolinjoja" – nyt väännetään Gazan kohtalosta
-
18:49
Jesse Puljujärvi likaisen tempun kohteena – tästä lähti Kanadan pelaaja suihkuun
-
18:40
Tänään Suomessa ollut jo viides perättäinen hellepäivä – täällä ollut kuuminta
-
18:37
MTV seuraa: Jesse Puljujärvi liekeissä – Kanadan puolustajalta totaalinen aivopieru
-
18:25
Max Verstappen kesti McLarenin paineen – nousi sivuamaan F1-legendan ennätystä
-
18:09
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
18:09
Mitä ihmettä? Leijonat-järkäle antoi kovuutta Connor Bedardille – tuomareilta häkellyttävä ratkaisu
-
18:05
Georgian presidentti käytti veto-oikeuttaan kiisteltyä lakiesitystä vastaan: "Olemukseltaan venäläinen"
-
18:04
Salkkarit-tähdet paljastavat podcastissa totuuden intiimikohtausten takaa: "Siitä on romantiikka niin kaukana"
-
17:58
Venäjä väittää: Uusi valloitus Harkovassa – "Läpimurtojen mahdollisuus kasvaa"
-
17:57
Karu paljastus videotarkistuksessa: Harri Säterin virhe aiheutti Kanadan maalin hyväksymisen
-
17:40
Tämä osuma maistui! Jesse Puljujärvi täräytti kiekon Kanadan verkkoon
-
17:30
Kuski koki kauhunhetkiä Yhdysvalloissa – rekka päätyi sillan reunalle roikkumaan
-
17:28
Kuinka kauan tuorejuusto säilyy jääkaapissa?
-
17:03
Näkövammaiset jakavat arjen haasteita, joista normaalinäköisten ei tarvitse juuri huolehtia: "Miksi aina, kun joku tippuu lattialle..."
-
17:01
Tutkija hämmästyi: USA:n Ukraina-tuen mahdollisesta loppumisesta ei juuri puhuta
-
16:35
Slovakian Ficon ennuste positiivinen: Pääministeri tajuissaan
-
16:20
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – johtaja antaa henkilökunnan toiminnalle arvosanan 10+
-
16:15
Mariko Pajalahti ja Tidjân Ba muistelevat Kwan-yhtyeen menestystä: "Se oli ihan tajutonta"
-
16:11
Slovakian pääministerin ampujaksi epäilty mies määrätty tutkintavankeuteen.
-
Lataa lisää