Kansanedustaja vanheni yhdellä päivällä, kun hän sai vihdoin muutettua syntymätodistuksen tiedot oikeiksi.
Kokoomuksen kansanedustaja Lyly Rajala on syntynyt Ruotsin Ludvikassa vuonna 1951. Kaikissa virallisissa Suomen-papereissa Rajalan syntymäpäiväksi on merkitty 22. huhtikuuta. Rajala kertoo kuitenkin MTV3.fin Viihdeuutisille tienneensä koko ikänsä, että hänen syntymäpäivänsä on merkitty väärin, oikean päivän kun pitäisi olla 21. huhtikuuta.
– Sain pari viikkoa äitini luona käydessäni maastamuuttosertifikaatin, joka oli meille annettu muuttaessamme Ruotsista Suomen Sieviin vuonna 1952. Paperiin oli merkitty oikea syntymäpäivä, joten luultavasti virhe on tapahtunut Sievissä, Rajala sanoo.
Myös asiaa tutkinut Pohjois-Pohjanmaan maistraatin Oulun yksikkö on vahvistanut Rajalan oikean syntymäajan. Lain mukaan maistraatin täytyy saada Rajalalta kirjallinen pyyntö syntymäajan muuttamiseksi ja sen jälkeen maistraatin on annettava kirjallinen ja valituskelpoinen hallintopäätös.
– Vanhenin siis päivän verran. Olen elänyt koko ikäni väärillä papereilla, Rajala vitsailee.
Vanhan syntymäajan mukaan Rajala olisi täyttänyt 60 vuotta pitkäperjantaina, mutta nyt syntymäpäiviä vietetään kiirastorstaina.
(MTV3–MIKKO KORMILAINEN)
Uusimmat
-
19:36
Leijonille kylmä suihku – Kanada rankaisi virheistä armotta
-
19:30
Jaakko haaveili isyydestä ja päätyi testaamaan hedelmällisyytensä sattuman kautta – testitulos oli täysi yllätys ja sokki
-
19:13
Enemmän nautintoa ja voimakkaampia orgasmeja – riko seksirutiinit tällä tehokkaalla taktiikalla
-
19:10
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
18:50
Israelin "sotakabinetissa todellisia jakolinjoja" – nyt väännetään Gazan kohtalosta
-
18:49
Jesse Puljujärvi likaisen tempun kohteena – tästä lähti Kanadan pelaaja suihkuun
-
18:40
Tänään Suomessa ollut jo viides perättäinen hellepäivä – täällä ollut kuuminta
-
18:37
MTV seuraa: Karmeaa tunarointia Leijonilta – Kanada iskee tyhjiin
-
18:25
Max Verstappen kesti McLarenin paineen – nousi sivuamaan F1-legendan ennätystä
-
18:09
Mitä ihmettä? Leijonat-järkäle antoi kovuutta Connor Bedardille – tuomareilta häkellyttävä ratkaisu
-
18:05
Georgian presidentti käytti veto-oikeuttaan kiisteltyä lakiesitystä vastaan: "Olemukseltaan venäläinen"
-
18:04
Salkkarit-tähdet paljastavat podcastissa totuuden intiimikohtausten takaa: "Siitä on romantiikka niin kaukana"
-
17:58
Venäjä väittää: Uusi valloitus Harkovassa – "Läpimurtojen mahdollisuus kasvaa"
-
17:57
Karu paljastus videotarkistuksessa: Harri Säterin virhe aiheutti Kanadan maalin hyväksymisen
-
17:40
Tämä osuma maistui! Jesse Puljujärvi täräytti kiekon Kanadan verkkoon
-
17:30
Kuski koki kauhunhetkiä Yhdysvalloissa – rekka päätyi sillan reunalle roikkumaan
-
17:28
Kuinka kauan tuorejuusto säilyy jääkaapissa?
-
17:03
Näkövammaiset jakavat arjen haasteita, joista normaalinäköisten ei tarvitse juuri huolehtia: "Miksi aina, kun joku tippuu lattialle..."
-
17:01
Tutkija hämmästyi: USA:n Ukraina-tuen mahdollisesta loppumisesta ei juuri puhuta
-
16:35
Slovakian Ficon ennuste positiivinen: Pääministeri tajuissaan
-
Lataa lisää