KalPan kausi päättyi ankealla tavalla – näin kuopiolaisjoukkueessa reagoitiin rajuun pettymykseen

Maalikooste: KalPa - JYP 4:02
Videolla maalikooste ottelusta KalPa-JYP.

KalPan kohtaloksi muodostui jäädä ensimmäisenä putoajana ulos jääkiekon Liigan pudotuspeleistä. Runkosarjan päätösottelussa siltä olisi vaadittu puhdas voitto JYPistä, mutta jyväskyläläiset hakivat 2–1-vierasvoiton Kuopiosta. Voittokaan ei olisi toki KalPaa pelastanut, sillä samaan aikaan Lahdessa Pelicans voitti HPK:n ja varmisti paikan jatkopeleissä.

– Valtava pettymys koko joukkueelle. Tämän illan (tiistai-illan) ottelu oli kuin tämä loppukausi pienoiskoossa. Kaikki mahdollisuudet oli voittaa, luotiin riittävästi maalipaikkoja, mutta pelko voitti jollain tavalla, KalPan pääkäskijä Tommi Miettinen harmitteli.

Kuopiolaiset olivat viimeiseen asti mukana tiukassa pudotuspelijuoksussa, mutta sen kausi päättyi kuuteen peräkkäiseen tappioon, joka suisti sen aikaiselle kesälomalle.

– Oli useita mahdollisuuksia naulata pelejä, mutta emme onnistuneet siinä. Se on tällä hetkellä mysteeri, miksi näin kävi.

Päävalmentaja antoi myös kuitin liigan päättävien elimien suuntaan.

– On se jotenkin hassua, että huonoimmilla ei ole minkäänlaista painetta loppukaudella. Urheilun näkökulmasta se ihmetyttää paljon, Miettinen lausui.

Lue myös:

    Uusimmat