Kalle Rovanperällä hurjat panokset pelissä Rovaniemen MM-rallissa – "Luvassa ihan täysi homma"

Kalle Rovanperä harmittelee renkaiden kulumista:"Ei pysty nautiskelemaan kovaa ajamisesta" 2:17
Videolla Kalle Rovanperän mietteitä toisen ajopäivän jälkeen.

Kalle Rovanperällä on mahdollisuus napata uransa paras sijoitus rallin MM-sarjassa, kun Rovaniemen osakilpailu ajetaan päätökseen sunnuntaina.

Toyota-kuljettaja Rovanperä on kiinni kakkossijassa, mutta Hyundai-tähti Thierry Neuville vaanii suomalaista vain 1,8 sekunnin päässä ennen kahta viimeistä erikoiskoetta.

Rovanperän mukaan lauantain ajopäivä ei ollut häneltä "erityisen hyvä", vaikka hän nakutteli tasaisesti hyviä aikoja. Rovanperälle kirjattiin iltapäivällä pohja-aika Kaihuavaaran erikoiskokeella.

– Vauhtia olisi pitänyt olla enemmän aamulla. Muutimme huollossa autoa, minkä jälkeen auto oli ihan hyvä. Sitten sai paremmin rytmiä ja fiilistä, kertasi Rovanperä, joka on ajanut parhaimmillaan kolmanneksi WRC-tasolla.

Rovanperällä oli 15 sekunnin etumatka Neuvilleen ennen lauantai-illan päätöspätkää. Belgialaiskuski onnistui täydellisesti rengastaktiikassaan ja kiri huimalla pohja-ajallaan Rovanperän kantaan.

– Teimme väärän rengasvalinnan, kun laitoimme uudet renkaat alle lenkin keskimmäisellä pätkällä. Kaikki muutkin tekivät niin, paitsi Thierry. Hänen aikansa oli todella hyvä.

Kilpailun päätöspäivän ohjelmassa on kahteen kertaan ajettava Aittajärven erikoiskoe. Rovanperä on valmis hyökkäämään huippunopealla pätkällä.

– Ei siinä auta kuin olla Thierryä nopeampi. Luvassa on ihan täysi homma.

– Ensimmäisen pätkän jälkeen näkee, mitkä ovat asetelmat. Jos näyttää siltä, ettei voida taistella kakkossijasta, pitää käyttää hieman järkeäkin. Kolmannestakin sijasta saa hyvät pisteet, Rovanperä painotti.

Hyundain Ott Tänak on vahvasti kiinni kilpailun voitossa. Hän starttaa 24,1 sekunnin johtoasemassa viimeiseen päivään.

Lue myös:

    Uusimmat