Mainos

Kaksi kuoli rajussa kolarissa Oulussa

Kaksi ihmistä on kuollut aamulla kahden henkilöauton kolarissa Oulussa. Kaakkurissa, Oulunlahdenmaantiellä, tapahtuneessa kolarissa loukkaantui lisäksi kaksi henkilöä.

Poliisin mukaan paikalla oli useita Oulun pelastusliikelaitoksen yksiköitä, sekä Oulun poliisilaitoksen poliisipartioita. Paikalla on myös onnettomuustutkintalautakunta.

Toistaiseksi tuntemattomasta syystä henkilöauto ajautui kylki edellä vastaantulevien kaistalle ja törmäsi vastaantulevaan henkilöautoon. Vastaantulevien kaistalle suistuneessa autossa olleet kaksi matkustajaa menehtyi välittömästi. Menehtyneet olivat autoa ajanut mies ja takapenkillä turvaistuimessa istunut pieni lapsi.

Loukkaantuneista toinen oli lapsen vierellä takapenkillä istunut nainen. Toisen auton kuljettaja loukkaantui lievästi ja pystyi itse nousemaan ulos autosta. Tie onnettomuuspaikalla oli sohjoinen. Paikalla oli 80 kilometrin nopeusrajoitus.

Liikenne katkaistiin Oulunlahdenmaantiellä kolaripaikan kohdalta ja ohjattiin reilun tunnin ajan muille reiteille.

Pelastuslaitos varoittaa autoilijoita erittäin liukkaasta ajokelistä.

(MTV3)

Lue myös:

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.