Minkään muun värisille ei tehdä yhtä paljon ilkivaltaa kuin mustille autoille. Tämä, ja seitsemän muuta faktaa käyvät ilmi POP Vakuutuksen tekemästä selvityksestä, joka on julkaistu tänään Black Fridayna – mustana perjantaina.
Suomen autoista yli 13 prosenttia on mustia. Vakuutusyhtiö POP Vakuutus selvitti, millainen on mustien autojen maailma – esimerkiksi sen, tapahtuuko niille enemmän vahinkoja kuin muun värisille autoille.
1. Musta auto on todennäköisemmin Audi tai Bemari
Kun henkilö hankkii autokaupoilla Audin tai BMW:n, hän päätyy keskimääräistä useammin mustaan väriin.
– Kyseiset automerkit mielletään premium-merkeiksi, jollaista ostava hankkii yleensä muutakin kuin kulkuneuvon – esimerkiksi mielikuvia lisäarvosta tai laadusta. Siksi myös värillä on väliä. Musta auto viestii statusta, valtaa ja voimaa, mikä kenties puhuttelee kuluttajakohderyhmää paremmin kuin vaikkapa oranssi, sanoo POP Vakuutuksen viestintä- ja markkinointijohtaja Jussi Rossi.
Mustista autoista 39 prosenttia on niin sanottuja premium-merkkejä. Musta Seat tai Hyundai on puolestaan huomattavasti harvinaisempi näky. Kaikista mustista autoista niitä on yhteensä vain hieman reilut kaksi prosenttia.
2. Mustan auton omistaja on keskimääräistä nuorempi
POP Vakuutuksen datan mukaan mustien autojen omistajat ovat nuorempia kuin auton omistajat keskimäärin. Kun tyypillinen autonomistaja on hieman yli 40-vuotias henkilö, mustan auton omistaja on keskimäärin 39-vuotias.
Kaikkein nuorimmat kuskit eivät kuitenkaan aja mustia vaan violetteja autoja. Vanhimmat auton omistajat taas ovat viehtyneet monivärisiin menopeleihin. Monivärisen autonomistajien keski-ikä onkin huomattavasti korkeampi kuin muita värejä suosivien: yli 46 vuotta.
3. Mustat autot ovat keskimääräistä uudempia
Ajoneuvon keskimääräinen ikä vaihtelee myös värin mukaan. POP Vakuutuksen tilastoissa mustat autot ovat 2 vuotta nuorempia kuin kaikki autot keskimäärin.
