Kahdeksan yllättävää asiaa, jotka verikoe voi paljastaa sinusta
Verikokeella voidaan selvittää monia sairauksia, mutta on olemassa monia asioita, joita emme tiedä veremme paljastavan.
Uppsalan yliopiston immunologian professori Stefan Enrothin mukaan kannamme tuhannesta kahteen tuhanteen mitattavaa proteiinia veressämme. Jokaisella kyseisistä proteiineista on jokin tehtävä, joita tutkijat ovat selvittämässä.
Veriarvot on helppo selvittää verikokeella, mutta samalla testillä voidaan muun muassa selvittää biologinen ikäsi tai se, oletko masentunut. Prevention.com listasi kahdeksan asiaa, joita et tiennyt verikokeen voivan sinusta kertoa.
1. Biologinen ikäsi
Biologinen ikä ei tarkoita aikaa, joka syntymästäsi on kulunut, vaan kehosi kuntoa verrattuna ikäryhmääsi. Vuonna 2015 tehdyssä tutkimuksessa Enroth kollegoineen selvitti, että verikokeella voidaan selvittää ihmisen biologinen ikä.
Tutkimuksessa oli mukana 1000 ihmistä, joiden näytteiden perusteella luotiin malli, johon voidaan testattavan proteiinitasoja verrata.
Tutkimuksen mukaan muun muassa tupakointi ja sokeripitoiset juomat voivat tuoda biologiseen ikääsi kahdesta kuuteen vuotta lisää.
2. Riskisi sairastua Alzheimerin tautiin
Isossa-Britanniassa vuonna 2015 tehdyn tutkimuksen mukaan veressäsi olevien tiettyjen proteiinijoukkojen määrät voivat osoittaa jopa kymmenen vuotta ennen oireiden alkamista, onko sinulla riski sairastua Alzheimerin tautiin.
Tutkimus on kuitenkin vielä kesken, mutta ensimmäiset tutkimukset voivat auttaa Alzheimerin ehkäisemisessä.
3. Oletko saanut aivotärähdyksen
Amerikkalaisessa JAMA Neurology -julkaisussa julkaistun tutkimuksen mukaan mahdollinen aivotärähdys voidaan selvittää vielä viikon onnettomuuden jälkeen. Proteiinit ovat tässäkin tapauksessa avain vahingon selvittämiseen.
Aivotärähdyksen diagnosointi on tärkeää, sillä se saattaa aiheuttaa vakavia oireita, kuten kognitiivisia ongelmia. Pahimmassa tapauksessa aivotärähdys saattaa johtaa kuolemaan.
4. Paljastaa nestehukan
Nestehukka vaikuttaa sydämen toimintaan, lisää väsymystä ja vaikeuttaa ajattelua. Monet voivat kärsiä tietämättään nestehukasta. Verikokeella voidaan selvittää kehon nestetasapainoa.
5. Kertoa alakuloisuudesta tai masennuksesta
Asiantuntijat ovat vuosia uskoneet, että mielialahäiriöitä ei voi osoittaa verikokein, mutta tuoreen itävaltalaistutkimuksen mukaan se on nykyään mahdollista. Tutkijat ovat tunnistaneet tietynlaisen kemikaalin aivoissa, joka näkyy myös veressä, joka voi kertoa onnellisuushormonien määrästä.
6. Osoittaa jokainen flunssa, jonka olet sairastanut
Veresi paljastaa jokaisen viruksen tai flunssan, joka on kehoasi koetellut. Science-julkaisussa olleen tuoreen tutkimuksen mukaan keho kehittää antibiootteja, jotka taistelevat tiettyä sairautta vastaan. Antibiootit eivät katoa, vaan jäävät verenkiertoon, mikä taas näkyy verikokeessa.
Lähde: Prevention.com
Onko verenluovutuksesta hyötyä myös luovuttajalle?
Tästä keskusteltiin Studio55.fi-ohjelmassa veripalvelun lääkärin Johanna Castrenin kanssa.
Uusimmat
-
00:08
Arsenal järjesti hurjat maalijuhlat ja marssi pudotuspeleihin – Real Madridin sankariksi nousi odottamaton hahmo
-
00:01
Itäraja on nyt virallisesti kiinni – laki tuli voimaan keskiyöllä
-
23:59
16 panttivankia luovutettu Punaiselle Ristille – aselevon jatkumisesta ei varmuutta – MTV seuraa sotaa
-
23:52
Sinkkuelämää-näyttelijä Frances Sternhagen on kuollut
-
23:29
Virolta selkeä viesti Venäjälle – maa on valmis voimakkaisiin toimiin tarvittaessa
-
23:28
Tuhoisa puoliaika: hattutemppu entistä seuraa vastaan 34 minuutissa
-
23:09
Daniel Mäkiaho ja Jens Lööke hattutemppujuhlissa – katso SM-liigakierroksen kaikki maalit
-
23:00
Jälleen uusi takaisku Vapauspuolueelle Hollannin hallitusneuvotteluissa
-
22:54
Lääkäri kysyi Ruotsin ennätysurheilijalta erektiosta – nuoren miehen vastaus oli karu
-
22:51
Real Madridin englantilainen supertähti jatkoi historiallisia urotekojaan
-
22:47
Amsterdam haluaa eroon öykkärituristeista
-
22:19
Tomia, 31, vastaan vedettiin veitset – urheilijalle jäi vain yksi vaihtoehto: "Tekivät hyvin selväksi, että tappaisivat minut"
-
22:05
Mäkiaho iski hattutempun HIFK:n verkkoon – muisteluissa esiin nousi Frank Moberg
-
22:00
Kärppien NHL-vahvistus ihmetteli tuomareita – sanoi suorat sanat debyytistään: "En aio valehdella"
-
21:43
Miljoonavahti tyri jälleen: Manchester Unitedin johto suli karulla tavalla – jatkopaikka loittoni
-
21:35
Helikopterionnettomuudessa kuolleen Kobe Bryantin vaimo jakoi koskettavan kuvan ensitapaamisesta
-
21:33
Uusi väite Corey Perryn tapauksesta
-
21:28
SM-liigaottelussa dramaattinen loppu: tasoitus 59.59 – samalle miehelle hattutemppu jatkoajalla!
-
21:27
Poliisi otti kiinni 13 mielenosoittajaa Helsingin yliopistolla: "Miksi Ukrainalle saa osoittaa tukea, mutta ei palestiinalaisille?"
-
21:21
Kaksi alakouluikäistä poikaa kateissa Helsingin Pitäjänmäessä – poliisi kaipaa havaintoja
-
Lataa lisää