Mainos

Kabilan kuolema saa vahvistusta

Kongon presidentin kuolema saa vahvistusta jo hänen hallinnostaankin.

Kongon tasavallan puolustusministeri sanoo Libyan tv:ssä, että presidentti Laurent Kabila on kuollut. Kongolaisministeri vahvistaa aiemmat tiedot, joiden mukaan Kabilan ampui yksi hänen henkivartijoistaan.
Tilanne Kongon demokraattisessa tasavallassa on kuitenkin edelleen sekava.

Kongon hallitus piti kriisikokouksen. Kabilan pojan kenraali Joseph Kabilan kerrotaan ottaneen presidentin tehtävät hoitoonsa. Zimbabwen uutistoimiston Zianan mukaan Kabila kuoli lentokoneessa matkalla sairaalahoitoon Zimbabween.

Ziana kertoi, että Kabilan avustaja oli ampunut Kabilaa viisi kertaa. Toimiston mukaan toiset avustajat olivat sitten ampuneet Kabilan ampujan. Zimbabwen puolustusministerin Moven Mahachin mukaan Kabilan kuolema oli salamurha.

Myös poika ammuttu?

Amerikkalainen CNN-televisio kertoi, että Kabilan kuolemasta oli ilmoitettu Kongon televisiossa luetussa hallituksen virallisessa lausunnossa. Kongon television lähetystä Lontoosta seurannut uutistoimisto Reuters ei kuitenkaan saanut vahvistusta asiaan. Uutistoimisto AFP:n saamien diplomaattitietojen mukaan sekä Laurent että Joseph Kabila olisi ammuttu samassa iskussa.

Belgian radion mukaan Kabila oli kutsunut kokoon ryhmän kenraaleita kertoakseen heille aikeistaan erottaa heidät. Tapaamisen aikana ilmeisesti henkivartija ampui Kabilaa kahdesti. Radion mukaan Kabila lennätettiin helikopterilla sairaalaan, missä hän myöhemmin kuoli. Uutistoimisto AP:n tietojen mukaan useita Kabilan henkivartijoita oli pidätetty.

Belgia lähetti ensimmäisen ryhmän laskuvarjosotilaita kohden Gabonia. Ryhmä on osa turvamiesryhmää, joka Belgian pääministerin Guy Verhofstadtin mukaan valmistelee mahdollista belgialaisten evakuointia Kongosta. Maassa asuu noin 2500 belgialaista. Torstaina Gaboniin on määrä lähteä 25 Belgian maa- ja ilmavoimien sotilasta.

Kinshasassa rauhallista

Päivä oli pääkaupungissa rauhallinen, kaduilla oli hiljaista ja vain partiointihelikopterit lentelivät katujen yllä.

Kongon tasavallan pääkaupungissa Kinshashassa on ollut rauhallista

Eilen määrättyä ulkonaliikkumiskieltoa lievennettiin illansuussa, ja maan kaikki suljetut lentokentät avattiin iltapäivällä. Tänään oli kansallinen juhlapäivä murhatun entisen pääministerin Patrice Lumumban muistoksi. Hänet murhattiin 17. päivänä tammikuuta 1961.

Kongon tasavallan hallitus tiukensi turvatoimia Kongojoella, joka erottaa maan Kongon demokraattisesta tasavallasta. Joen varsilla partioi sotilaita pienissä ryhmissä tiellä, joka kulkee rajajoen vierellä. Joella ei ollut liikennettä keskiviikkona. Myös maiden välinen puhelinliikenne oli poikki.

Uganda esitti keskiviikkona toiveen, että Kabilan kuolema edesauttaisi Kongon sodan lopettamista. Uganda ja Ruanda ovat lähettäneet tuhansia sotilaita Kongon demokraattiseen tasavaltaan tukemaan kapinaa Kabilaa vastaan. Kabilan hallituksen tukena puolestaan ovat olleet Zimbabwe, Angola ja Namibia.

Kongon demokraattisen tasavallan sotilaallisten liittolaisten on määrä tavata lähiaikoina keskustellakseen nyt syntyneestä tilanteesta. Päätös tapaamisesta tehtiin sen jälkeen, kun Zimbabwen ja Namibian presidentit Robert Mugabe ja Sam Nujoma tapasivat Kamerunissa. Zimbabwe tarjosi Kabilan perheelle turvapaikan. Namibian ulkoministeri Mocks Shivute sanoi, että Namibian joukot (2000 sotilasta) pysyvät Kongon demokraattisessa tasavallassa. Angola tuomitsi Kabilan mahdollisen murhan.

(STT-Reuters-AFP-AP)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.