Näin hallitus on poistamassa koronarajoituksia: Ravintoloiden ja kokoontumisten kieltoja helpotetaan – Moni rajoitus jää edelleen voimaan

Hallitus kertoi, miten aikoo purkaa rajoitustoimia – katso, mitä tiedotustilaisuus piti sisällään 29:50
Video: Tästä näet hallituksen tiedotustilaisuuden kokonaisuudessaan.

Hallitus on tiedottanut koronaviruksen aiheuttamien rajoitustoimien purkamisesta.

Pääministeri Sanna Marin kertoi, että rajoitustoimia poistetaan vähitellen. Samalla epidemian kulkua seurataan tarkasti.

Poikkeusolot kuitenkin jatkuvat edelleen Suomessa. Marinin mukaan nyt siirrytään kohti hybridistrategiaa. Tavoitteena edelleen estää viruksen eteneminen ja turvata terveydenhuollon kantokyky sekä suojella riskiryhmiä.

Tarkoituksena on tehdä koronavirustestejä jatkossa paljon enemmän kuin tällä hetkellä ja ihmiset pääsevät testeihin. 

Lukiot voivat päättää itse lähiopetuksesta

Jo ennalta sovitun mukaisesti 14.5. alkaen perusopetuksessa ja varhaiskasvatuksessa siirrytään lähiopetukseen. Valtioneuvosto suosittelee, että yliopistoissa, ammattikorkeakouluissa, lukioissa, ammatillisessa opetuksessa, vapaassa sivistystyössä sekä aikuisten perusopetuksessa jatketaan kuitenkin etäopetusta lukukauden loppuun.

Opetusministeri Li Anderssonin mukaan koulutuksen järjestäjät muun muassa yliopistoissa, ammattikorkeakouluissa, lukioissa ja ammatillisessa opetuksessa voivat päättää itse siitä, missä määrin lähiopetusta voidaan järjestää 14.5. lähtien, mikäli sitä tarvitaan esimerkiksi kokeiden järjestämiseen.

Työmatkaliikennettä helpotetaan

Työmatkaliikenne mahdollistetaan sisärajoilla samoin kuin nyt länsi- ja pohjoisrajoilla. Välttämätön ja työmatkaliikenne sallitaan Schengenin sisärajat ylittävässä liikenteessä 14.5. alkaen, myös muut syyt voivat käydä tapauskohtaisesti. Vapaa-ajan matkustamista ei edelleenkään suositella.

Hallitus on linjannut, että virolaiset työntekijät voisivat palata kotiin ja tulla takaisin. Edelleen kaikkien osalta pätee omaehtoinen 14 vuorokautta kestävä karanteeni.

Kokoontumisrajoituksiin kevennys

Kymmenen hengen kokoontumisrajoitus on voimassa toukokuun loppuun asti. Kesäkuun alusta lähtien kokoontumisrajoitus on 50 henkilöä. Yli 500 hengen yleisötilaisuudet kielletty heinäkuun loppuun asti

Ravintoloita ja kahviloita voidaan avata kesäkuusta lähtien asteittain ja hallitusti asiakasturvallisuus huomioiden. Asiakasturvallisuus aiotaan varmistaa esimerkiksi asiakasmäärien ja aukioloaikojen rajoituksilla.

Ravintoloiden avaamista varten tekeillä oleva lainsäädäntö koskee esimerkiksi asiakaspaikkojen määrää ja aukioloja. Esitykset lainsäädännöstä saadaan hallitukselle 13. toukokuuta.

Etätöitä ja iäkkäiden sosiaalisten kontaktien rajoitusta suositellaan

Hallitus suosittelee etätyötä toistaiseksi. Etätyösuositusta arvioidaan uudelleen kesän päätyttyä.

Yli 70-vuotiaiden ihmisten suositellaan pysyttelevän edelleen eristyksissä mahdollisuuksien mukaan. Iäkkäiden ihmisten karanteenimaisten olosuhteiden päättymisen ajankohtaan palataan kesäkuun aikana.

Vierailuja sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköissä rajoitetaan edelleen ja asiaa arvioidaan uudelleen kesäkuun loppuun mennessä.

Kulttuuri- ja liikuntatiloja avataan asteittain

Kesäkuun alusta avautuvat asteittain muun muassa museot, kirjastot, teatterit, Kansallisooppera, uimahallit, nuorisotilat ja työkeskukset.

Valtiovarainministeri Katri Kulmunin mukaan kirjastojen uloslainaus avataan välittömästi ja kulttuuritiloja sekä liikuntatiloja avataan asteittain.

Ulkoharrastuspaikat avataan 14.5. alkaen, mutta niissä on edelleen noudatettava kokoontumisrajoituksia.

Kulmunin mukaan huvipuistojen ja muiden julkisten tilojen osalta turvallisuus varmistetaan hygieniaohjeiden, asiakasmäärien ja turvavälien avulla. Asiakasmäärä suhteutetaan tilaan.

"Koronauhka edelleen vakava"

Oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin mukaan hallitus on yksimielinen siitä, että valmiuslaissa tarkoitetut poikkeusolot vallitsevat edelleen, vaikka akuutti huoli on hieman hellittänyt.

Henriksson toteaa, että koronaan liittyvä uhka on edelleen vakava eikä onnistuminen ensimmäisen aallon torjunnassa ole peruste luopua poikkeusoloista. Henriksson muistuttaa olevan  jopa mahdollista, että tulee toinen koronavirusaalto.

Lue myös:

    Uusimmat