Vastikään SDP:n uudeksi puheenjohtajaksi valittu Jutta Urpilainen edusti jo 30-vuotistaivaltaan juhlivassa "lakeuksien helmessä", Seinäjoen Provinssirockissa.
Perjantaina Törnävänsaarella Provinssirockin tarjonnasta nautti muiden mukana myös Lapualla syntynyt, nykyisin Kokkolassa asuva SDP:n uunituore puheenjohtaja Jutta Urpilainen.
Opettajana työskentelevälle Urpilaiselle musiikki on ilmeisen rakas harrastus, sillä hän ehti jopa opiskella sitä vuoden ajan ennen opettajaopintojaan.
Urpilainen vietti iltaansa Provinssirockin vip-teltassa, jossa tunnelma vaikutti olevan kohdallaan. Teltassa musiikista nautti niin ikään puoluetoveri ja SDP:n Pohjanmaan piirin puheenjohtaja Harry Wallin.
Perjantaina festarilavalla nähtiin muun muassa Jenni Vartiainen, von Hertzen Brothers ja Linkin Park.
Suomen rock-festareiden komeaan kärkeen jo vuosia kuulunut Provinssirock sai olla ylpeä itsestään, sillä kolmipäiväisen happeningin huipennus, sunnuntai, myytiin loppuun jo ennakkoon. Sunnuntain ehdoton vetonaula on Foo Fighters.
Provinssirockin arvioidaan vetävän kaikkina kolmena päivänään "tuvan täyteen" eli noin 25 000 kävijää per päivä.
(MTV3)
