Jussi-gaalassa on tänä vuonna erityisjärjestelyjä, joilla pyritään varmistamaan tapahtuman turvallisuus pahenevassa koronatilanteessa.
Suomalaisia elokuva-alan menestyjiä palkitaan keskiviikkona 14. lokakuuta vuosittaisessa Jussi-gaalassa, joka järjestetään Helsingin Kaapelitehtaalla. Tapahtumaan on saapumassa noin 350 kutsuvierasta.
Gaalan järjestäminen on aiheuttanut runsaasti kohinaa, sillä kiihtyvä koronavirustilanne on tuonut mukanaan jälleen uusia rajoituksia. Muun muassa perjantaina 9. lokakuuta linjattiin pääkaupunkiseudun alueen koronakoordinaatioryhmän toimesta, ettei yli 20 henkilön yksityistilaisuuksien järjestämistä suositella.
Jussi-gaalan järjestävän Filmiaura ry:n puheenjohtaja Riina Liukkonen kertoo MTV Uutisille, että gaalan vuosittainen päätarkoitus on jakaa Jussi-palkinnot edellisen vuoden kotimaisille elokuville, joka aiotaan myös keskiviikkona 14. lokakuuta tehdä. Jussi-gaala oli alunperin tarkoitus järjestää vuoden 2020 kevättalvella, mutta se siirtyi syksyyn. Normaalisti Jussi-gaalan vierasmäärä liikkuu noin 800 kutsuvieraan tienoilla, mutta nyt tilanteesta johtuen vierasmäärää on supistettu.
– Se on nyt huomenna suorassa televisiolähetyksessä tarkoitus tehdä: jakaa Jussi-palkinnot viime vuoden teatterielokuvien tekijöille ja ottaen huomioon vahvasti kaikki suositukset ja turvallisuusohjeet, Liukkonen kommentoi.


