Mainos

Juopuneet miehet ahdistelivat ratikassa – matkustajien puuttumisesta nousi somehitti

Helsinkiläisnainen kertoo Facebook-julkaisussa tulleensa kahden miehen ahdistelemaksi raitiovaunussa maanantai-iltana.

Naisen kertoman mukaan selvästi juopuneet miehet ahdistelivat useita muita matkustajia, ja ottivat myös hänet kiusan kohteekseen, kun hän oli vaatinut miehiä lopettamaan asiattoman käytöksen.

Nainen kertoo puuttuneensa miesten toimintaan nähdessään heidän saartavan tuntemattoman naisen istumalla tämän molemmin puolin ja ahdistelevan tätä sanallisesti.

Vaatimukset kanssamatkustajan rauhaan jättämisestä kuitenkin saivat miehet keskittämään huomionsa julkaisun kirjoittaneeseen naiseen.

Nainen kuvailee miesten sanomia Facebookissa.

– Toi punastuu kun sä katot sitä, kato sitä, punastuu, pikkumeduusa!

Tilanne eskaloitui, kun nainen oli ilmoittanut miehille, ettei tahdo keskustella heidän kanssaan, ja että heidän tulisi jättää kanssamatkustajat rauhaan.

– Älä nyt huo*a v*ttu ala, näytän sulle, kaadan viinit sun päälle, miehet uhosivat.

Miehet olivat myös uhkailleet sylkevänsä naisen päälle ja lyövänsä tätä viinipullolla. Kun toinen miehistä oli lähestynyt naista pullon kanssa ja tuppautunut samalle penkille, sivusta tilannetta seuranneet naiset tulivat väliin.

Naiset olivat uhanneet miehiä poliisilla ja vaatineet heitä lopettamaan ahdistelun.

Tilanteesta järkyttynyt uhkailun uhri kertoo miesten huudelleen perään vielä hänen poistuessaan raitiovaunusta.

 – V*tun p*skah*ora, en ees haluis, oot muuten läski ja ruma p*ska, nainen kuvailee miesten sanallista väkivaltaa.

Julkaisun kirjoittanut nainen kiittää tilanteeseen väliin tulleita matkustajia ja toivoo ihmisten puuttuvaan vastaavaan ahdisteluun useammin.

– Ei anneta tällaisen tapahtua, ei olla hiljaa kiusallisissa tilanteissa, katsota toiseen suuntaan ja toivota, että tulisipa oma pysäkki jo.

Julkaisun kirjoittanut nainen ei tahtonut esiintyä nimellään uutisen yhteydessä.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.