Suomalaiset menestyivät mukavasti myös Ruotsin rallin N-ryhmässä. Juha Kangas ajoi N-ryhmän yleiskilpailussa toiseksi, ja Kristian Sohlberg, 23, kaasutteli Ruotsissa alkaneen MM-sarjan osakilpailuvoittoon.
Mitsubishillä kilpaileva Sohlberg jätti MM-sarjassa kakkoseksi tullutta Japanin Toshihiro Araita 26 sekuntia. Sarjan toinen suomalainen Marko Ipatti oli kolmas minuutin Sohlbergista jääneenä.
N-ryhmän kokonaiskilpailussa Sohlberg ja kartanlukija Jukka Aho oli neljäs, mutta kolmen kärki, Ruotsin Daniel Carlsson, Kangas ja Ruotsin Kenneth Bäcklund, ei saa pisteitä, koska kukaan heistä ei ole ilmoittautunut kahdeksan osakilpailun MM-sarjaan.
-Kaikki meni niin kuin pitikin. Voitto oli tavoitteemme. Etukäteen sovimme, että ajamme kilpaa vain MM-sarjaan osallistuneiden kuljettajien kesken, Sohlberg sanoi.
-Maltoin mieleni, ja tulos on tässä. Yleiskilpailun kärki sai mennä. Meitä kiinnostivat vain MM-pisteet, joten vauhti säädettiin sen mukaan, Sohlberg jatkoi.
N-ryhmän täysi MM-pistepotti ei herunut Sohlbergille helposti.
-Koko ajan piti keskittyä ajamiseen ja tulla kieli keskellä suuta, sillä olosuhteet olivat aika vaikeat, Sohlberg huomautti.
N-ryhmäläiset ajavat seuraavan kerran MM-pisteistä viiden viikon kuluttua Ranskassa Korsikan asvalttirallissa.
(MTV3-STT)
