Jörn Donner, 83, avoimena MTV:n erikoishaastattelussa: Rakkauksia on ollut aikamoinen liuta

Jörn Donner puhuu rakkaudesta 3:03

Donner puhuu rakkauden ja syrjähyppyjen lisäksi muun muassa terveydentilastaan sekä suhteestaan lapsiinsa.

Kirjaiija ja elokuvaohjaaja Jörn Donner, 83, on kolmatta kertaa naimisissa ja kuuden lapsen isä, mutta hän on tekemisissä vain nykyisestä avioliitosta syntyneiden kahden lapsen kanssa.

Donner puhuu MTV:n erikoishaastattelussa avoimesti lapsista ja rakkaudesta, niin sanotuista lehtolapsista, isyydestä, terveydestä, lukemisen kulttuurista sekä uransa käännekohdista.

– On niitä suhteita ollut aivan riittämiin. Tällä hetkellä en viljele niitä liiemmin. On ollut aika kiireistä viime vuosina ja vähemmän edes mahdollisuuksia mihinkään syrjähyppyihin, saatika sitten haluja. Halutkin ovat vähän pienentyneet, Donner kertoo pieni hymynkare huulillaan.

Donner kertoo, että kun hänen toinen avioliittonsa (Jeannette Bonnierin kanssa) päättyi, miehen nykyinen vaimo Bitte Westerlund oli jo raskaana.

– Minulla on ollut avioliittojen välissä aika pitkiäkin avosuhteita. 1970-luvulla minulle syntyi kaksi niin sanottua lehtolasta. Täytyihän minun myöntää, että olin nainut, naisiahan ei voi pakottaa aborttiin. Ne lapset eivät perustuneet mihinkään pitkäaikaisiin suhteisiin, vaan olivat tällaisia sattumia.

Donner ei halua tavata kaikkia lapsiaan 2:08

Kirjailija-ohjaaja sanoo suoraan, että ei halua nähdä kaikkia lapsiaan.

– Minulla on kuusi lasta, joista vanhin on täyttänyt jo 60 vuotta. Hänet olen nähnyt viimeksi kolme vuotta sitten. Olen isommin tekemisissä vain kahden tästä avioliitosta syntyneen pojan kanssa. Muut saavat hoitaa itse itsensä, Donner toteaa.

– Mitä tulee sitten näihin ei-aviollisissa suhteissa syntyneisiin lapsiin, en ole kovin kiinnostunut tapaamaan heitä ollenkaan. Ei se kuulu minulle. Minä vain olen tällainen. Meillä ei ole kovin paljon yhteistä, mutta tässä avioliitossa syntyneiden poikien kanssa on: toinen ohjaa elokuvia ja toinen kirjoittaa.

Jörn Donnerilla on aiempaa vähemmän mahdollisuuksia ja intoa syrjähyppyihin 1:12

Naiset ovat Jörn Donnerille erittäin tärkeä asia.

– Rakkauksia on ollut tietysti aikamoinen liuta näin pitkässä elämässä. Tässä iässä ehkä rakkautta tärkeämpää on yhdessäolo. Hirveän suurena intohimona se ei tässä iässä enää toimi, hän toteaa.

– Voin sanoa näin, että muistan rakkaudella niitä naisia, joita olen nainut ja joiden kanssa olen ollut yhteydessä, vaikka he kaikki eivät ole samaa mieltä. Naiset ovat olleet erittäin tärkeä asia elämässä.

Mitkä ovat olleet Donnerin 65-vuotisen uran käännekohtia? 2:48

Donner muistelee Ingmar Bergmanin (89-vuotiaana vuonna 2007 kuollut ruotsalainen elokuvaohjaaja) sanoneen, että naisten tunne-elämä on yleisesti ottaen kiintoisampaa kuin miesten.

– Olen vähän samaa mieltä. Mutta sitten taas on toinen asia, jos keskustellaan politiikasta tai yhteiskunnasta, voi olla, että ainakin toistaiseksi löytyy enemmän miehiä, jotka osaavat poliittista historiaa tai vastaavaa. Mutta periaatteessa kyllä keskustelen naisten kanssa mieluummin, Donner toteaa.

Jörn Donner kävi keväällä sydänleikkauksessa. Miehen keuhkoissa on tällä hetkellä kaksi pientä syöpäkasvainta. Donner on selättänyt aiemmin sekä keuhko- että eturauhassyövät.

– Tällä hetkellä terveydentila on niin sanotusti tänka på. Kävin huhtikuussa sydänleikkauksessa, joka onnistui hyvin. Sydän ei vaivaa enää ollenkaan. Oikeassa keuhkossani on kaksi pientä syöpäilmentymää, joiden hoidosta tehdään päätöksiä lokakuussa. Mitään hälyttävää tässä ei ole, mutta ne täytyy hoitaa.

Syöpä edelleen Donnerin riesana 2:37

– Jos ei tarvitse käydä joka hetki lääkärissä, niin olo on parempi. Se on paradoksaalista. Minulla on ollut näitä varaosia tarpeeksi, molemmissa polvissa on proteesit, on hammasproteeseja, sydäntä ja silmät leikattu.

Ensi helmikuussa 84 vuotta täyttävä Donner kuvailee itseään nykyaikaisen lääketieteen uhriksi.

– Voin olla siihen hyvin tyytyväinen. Koska sata vuotta sitten olisin jo aikoja sitten kuollut.

Katso ylempää sekä alta Donnerin eri teemoja käsitteleviä videohaastatteluklippejä!

Donner on huolissaan nykyisistä lukutottumuksista 2:18

Jörn Donner työstää sekä kirjaa että elokuvaa 1:44

Lue myös:

    Uusimmat