Jogurtista apua auringonpolttamiin, kärpäsiä houkuttaa sininen väri? Kesämyytit asiantuntijoiden syynissä
Kesäkuussa kysyimme eri alojen asiantuntijoilta vastauksia eläimiin ja allergiaan liittyviin väittämiin. Tällä kertaa selvitykseen pääsivät kärpäsiin ja terveyteen liittyvät myytit.
Sininen väri houkuttelee kärpäsiä
TARUA
Ennemminkin vaaleat värit, erityisesti keltainen ja valkoinen houkuttelevat kärpäsiä eniten. Siksi niitä käytetään esimerkiksi hyönteispyydyksissä. Syytä tähän ei tiedetä varmuudella.
Pekka Vilkamaa, Luonnontieteellisen keskusmuseon intendentti
Vatsa täynnä ei saa mennä uimaan
TOTTA
Vatsa täynnä uiminen ei ole suositeltavaa kahdesta syystä. Veden aiheuttama paine kohdistuu koko kehoon, siis myös vatsaonteloon. Tällöin riskinä on, että paine saa vatsa sisällön virtaamaan takaisin ruokatorveen ja pahimmassa tapauksessa myös henkitorveen. Toiseksi aterian päätteeksi ei suositella rankkaa fyysistä rasitusta, sillä kun verenkierto on suuntautunut lihasten sijaan suoliston alueelle, saattaa uidessa iskeä äkillinen väsymys.
Martti Färkkilä, gastroenterologian professori
Jogurtti auttaa auringonpolttamiin
TARUA
Jääkaapista otettu jogurtti on toki viileää ja tuntuu mukavalta auringonpolttamalla kuumalla iholla. Jogurtilla ei kuitenkaan ole minkäänlaista lääketieteellistä tehoa, joka erottaisi sen muista viilentävistä asioista.
Susanna Virolainen, ihotautien erikoislääkäri
Jos iho on kerran palanut, se palaa herkästi samasta kohdasta uudelleen
TOTTA ja TARUA
Herkästi palavat alueet ovat aina kohtisuoraan auringon alla. Yleensä auringolle altistuvat alueet oavt vielä samat: tyypillisimmin nenä ja olkapäät. Aiemmalla palamisella esimerkiksi samana tai edellisenä kesänä ei ole mitään tekemistä uusien polttamien synnyn kanssa.
Susanna Virolainen, ihotautien erikoislääkäri
Paljain jaloin käveleminen on terveellistä
TOTTA
Kesäaikaan paljain jaloin esimerkkisi nurmella tai hiekalla liikkuminen tekee hyvää jalalle. Tällöin jalan pienet lihakset ja nivelet pääsevät liikkumaan ja mukautumaan alustan muotoihin eri tavalla kuin kengässä. Tuntikausien kävelylle ei kuitenkaan kannata lähteä heti, vaan totuttaa jalkaa pikkuhiljaa kengättömyyteen. Diabeetikoille, joilla on jalkojen tuntohäiriöitä, paljain jaloin kulkemista ei kuitenkaan suositella.
Joni Järvi, Suomen Alaraajafysioterapian yhdistyksen puheenjohtaja
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää