Jerusalemissa taas itsemurhaisku

Jerusalemissa on tehty jälleen pommi-isku. Itsemurhaiskussa kuoli kolme ja useita kymmeniä haavoittui.

Vilkkaalla ostoskadulla tehdyssä itsemurhaiskussa kuoli ainakin kolme ihmistä ja loukkaantui kymmeniä ihmisiä. Ainakin seitsemän haavoittunutta vietiin kriittisessä tilassa sairaalaan.

Isku tapahtui Jaffakadun risteyksessä alueella, missä palestiinalaiset ovat aiemminkin tehneet verisiä itsemurhaiskuja.

Iskun tekijäksi on ilmoittautunut Al Aksan marttyyrien prikaatit -niminen ääriryhmittymä. Ryhmällä on yhteyksiä palestiinalaisjohtaja Jasser Arafatin Fatah-järjestöön.

Sekä Israelin hallitus että palestiinalaisten johto ovat ilmoittaneet peruvansa illaksi suunnitellut Lähi-idän turvallisuusneuvottelut.

Palestiinalaisten johtaja Jasser Arafat on tuominnut iskun ja vaatii rauhanneuvotteluille jatkoa.

-Ryhdymme heti vaadittaviin toimiin iskujen lopettamiseksi ja niiden takana olevien ihmisten kiinnisaamiseksi. Emme säästä ponnistelujamme vähimmässäkään määrin, Arafat sanoi lausunnossaan Ramallahissa.

USA:n presidentti George Bush on vaatinut Arafatilta tiukempia toimia iskujen lopettamiseksi.

Al Aksan marttyyrien prikaatit terroristilistalle

Yhdysvallat lisäsi itsemurhaiskun jälkeen virallisesti palestiinalaisen Al Aksan marttyyrien prikaatit -nimisen ryhmittymän terroristilistalleen, kertoi maan ulkoministeriön edustaja tänään.

- Ulkoministeri Colin Powell päätti nimittää ryhmittymän ulkomaiseksi terroristijärjestöksi, edustaja sanoi.

Terroristilistalla oleva järjestö ei saa amerikkalaista rahallista tukea ja sen Yhdysvalloissa olevat pankkitilit jäädytetään. Lisäksi järjestön jäsenten matkustamista Yhdysvaltoihin rajoitetaan. Listalla on tätä ennen jo 28 järjestöä. Muita listalla olevia palestiinalaisjärjestöjä ovat Hamas, Islamilainen jihad ja Palestiinan vapautuksen kansanrintama (PFLP).

(MTV3-Reuters-AFP-STT)

Lue myös:

    Uusimmat