Jenni, 35, kehitti leikkipuistotreenin pienten lasten vanhemmille: "Siinä saa äiti liikuntaa"

Jenni, 35, kehitti leikkipuistotreenin pienten lasten vanhemmille: ”Siinä saa äiti liikuntaa ja lapsi pääsee jaloittelemaan ja ulkoilemaan!” 1:21
Nappaa tästä Jennin treeni muistiin seuraavalle leikkipuistovisiitille!

Leikkipuisto on pullollaan käytännöllisiä ja hauskoja mahdollisuuksia harjoittaa koko vartalon lihaskuntoa samaan aikaan, kun lapset leikkivät.

Jenni Mutkan, 35, kevät muuttui, kun hän päätti ottaa kaksivuotiaan poikansa kotiin päiväkodista koronan takia. Liikunnallisena ihmisenä ja pienen lapsen äitinä hän halusi käyttää päivänsä tehokkaasti niin, että saisi itse tarvitsemansa liikunnan samalla, kun oma lapsi pääsisi ulkoilemaan normaaliin tapaan siitä huolimatta, oliko päiväkoti auki vai kiinni.

– Halusin keksiä, miten voisin yhdistää aamupäivällä lapsen kanssa ulkoilun sekä omat treenit, Jenni kertoo.

Silloin, kun poika nukkuu päiväunia, Jenni haluaa itsekin levätä ja nostaa jalat kohti kattoa. Moni vanhempi tekee toisin ja treenaa silloin, kun lapsi lepää. Jennin mielestä hän saa kaksi asiaa hoidettua yhdellä kertaa liikkuessaan samalla, kun ulkoilee poikansa kanssa. Näin iltapäivästä jää aika lepäämiseen ja muiden asioiden hoitamiseen, kun liikuntasuoritus on jo hoidettu.

– Piti pistää mielikuvitus liikkeelle, että miten saada lapsi ulkoilemaan, kuten päiväkodissakin ja miten itse voisin hyötyä niin, ettei tarvitse laittaa päiväuniaikaa treenaamiseen, Jenni toteaa.

"Siinä saa äiti liikuntaa"

Idea leikkipuistossa toteutetusta treenistä lähti alun perin siitä, että Jenni oli nähnyt videoita, joissa oli näytetty, kuinka muutamia liikkeitä voi tehdä keinua apuna käyttäen. Hän inspiroitui kokeilemaan muitakin lihaskuntoliikkeitä keinun avulla ja huomasi ne toimiviksi. Myös muut leikkipuiston kalusteet, kuten kiipeilyteline ja liukumäki alkoivat hohtaa aivan uudessa valossa. Sen pohjalta syntyi kokovartalon treeni, jonka vanhempi voi tehdä leikkipuistossa samalla, kun lapsi leikkii. 

– Siinä saa äiti liikuntaa ja lapsi pääsee jaloittelemaan ja ulkoilemaan, Jenni iloitsee.

– Aina, kun mennään puistoon, niin alan heti vilkuilemaan, että mitäs kaikkea tässä puistossa voisin hyötykäyttää, Jenni kertoo.

Johdonmukainen ja kokonaisvaltainen treeni ei aina onnistu, mutta lapsen leikittämisen ohessa muutamat punnerrukset ja hypyt aina onnistuvat.

Aikaiset treenaajat

Vinoon tai oudosti ei kukaan ole Jennin treeniä katsonut yksinkertaisesta syystä.

– Leikkipuistoissa ei ole ollut ketään muita! Jenni huudahtaa.

Jenni ja hänen poikansa ovat niin varhain liikkeellä, ettei muita ihmisiä vielä näy.

– Lapsi herää parhaimmillaan jo viideltä.

Keskity aina tekniikkaan!

Koska harjoitus on käytännössä oman kehon painolla toteutettava treeni, sopii se kaikenlaisille liikkujille. Jenni kuitenkin muistuttaa, että jos liikkeet eivät ole ennestään tuttuja, kannattaa niihin ensiksi totuttautua tasaisella maalla, ennen kuin ottaa esimerkiksi heiluvan keinun mukaan liikkeeseen.

– Ettei sitten käy niin, että keinu lentää päin naamaa, hän muistuttaa.

Personal trainerina toimiva Jenni muistuttaa myös liikkeiden oikeanlaisesta tekniikasta. Hän on toiminut ammattimaisesti liikunnan parissa täyspäiväisesti kuusi vuotta. Nykyisin hän ohjaa asiakkaita yksityisyrittäjänä. Koronan takia hän ei ole menettänyt asiakkaita, vaikka arjen pyörittäminen onkin haasteellista pienen lapsen takia, kun päivähoitoon ei ole lasta uskaltanut viedä.

Ajankäytön merkitys on korostunut

Jenni kertoo, että hyötyliikunnan määrä on koronan takia lisääntynyt merkittävästi hänen elämässään.

– Aamuisin lähden kärrykävelemään lapsen kanssa noin puolen tunnin päähän, mistä voin hakea itselleni aamukahvin, hän kertoo arjestaan.

Aamukahvin jälkeen parivaljakko kävelee jonnekin lähelle puistoon tai metsikköön, jossa lapsi saa hetken vapaasti leikkiä ja riehua.

– Siitä tulee helposti kuudesta kahdeksaan kilometriä kävelyä, Jenni kertoo.

Näin lapsi saa liikuntaa ja ulkoilmaa, mutta niin saa myös Jenni.

– Tänään toteutin sen saman idean, mutta juosten. Siitä kertyi 10 kilometrin kärryjuoksu.

"Kun rauhaa on tasan se kaksi tuntia päivässä..."

Jos lapsi olisi päiväkodissa, voisi Jennikin ottaa aamun rauhallisemmin ja käydä päivällä vasta lenkillä, mutta nyt kun lapsi on kotona, on hän huomannut ajankäytön olevan avaintekijänä.

– Kun rauhaa on tasan se kaksi tuntia päivässä lapsen ollessa päiväunilla, niin en välttämättä haluaisi laittaa sitä hetkeä omaan rääkkiin, Jenni kertoo.

Aktiivisen aamun jälkeen Jennikin voi nauttia omasta rauhasta lapsen päiväunien ajan.

Liikkuminen osaksi rutiinia

Ajankäytön priorisointi on monelle pienen lapsen vanhemmalle haaste. Aikaa ei tunnu riittävän sekä liikunnalle että lastenhoitoon. Nukkuakin pitäisi joskus. Uni voi jäädä monella vanhemmalla vähäiseksi, varsinkin jos on pieniä lapsia ja vauvoja.

– Meilläkin oli sellainen aika, kun lapsi heräsi 20 kertaa yössä. Silloin ei kyllä liikuttu yhtään mihinkään suuntaan, Jenni kertoo.

Jatkuvassa väsymystilassa voi helposti pudota kierteeseen, jossa nälkään nappaa aina jotakin hyvänmakuista, josta energiaa saa nopeasti. Epäterveellisen herkuttelun kierrettä voi olla vaikea katkaista.

Nappaa tästä Jennin treeni muistiin seuraavalle leikkipuistovisiitille!

TREENI

Kyykky(hyppy) x 15

Soutu keinulla x 12

Askelkyykyt vuorojaloin x 16 yhteensä

Punnerrus keinussa x 12

Bulgarialainen kyykky(hyppy) x 12/jalka

3–4 kertaa / kierrosta

Jalannostot roikkuen x 10

Askelkyykky vuorojaloin korokkeelta x 20 yhteensä

Kyykky sivuttain jalan nostolla (toinen jalka korokkeella) x 12/jalka

Punnerrus x 10

Lapaveto liukumäessä x 2

3–4 kertaa / kierrosta

Liikuntaa ei kuitenkaan tarvitse aloittaa isosti ja viedä sitä äärimmilleen.

– Ensimmäinen peliliike on se, että lähde pois kotoa, vaikka väkisin. Sitten kun sitä toistaa, toistaa ja toistaa, niin siitä tulee tapa ja rutiini, Jenni kertoo.

Jos päivittäisistä pienistä teoista saa rutiineja arkeen, sillä pääsee hänen mukaansa jo pitkälle.

Liikunta voi vaatia siirtymistä pois omalta mukavuusalueelta, mutta säännöllinen toisto auttaa juurruttamaan liikunnan osaksi rutiineja. Jennille aamukahvin haku lenkin yhteydessä joka aamu on toiminut oivana motivaattorina ja asiana, jota hän oikein odottaa päivittäin. Jenni kertoo, että kahvi on ikään kuin palkinto, sen sijaan, että hän keittäisi aamukahvin kotona keittimellä.

– Yleensä siinä kohtaa olen itsekin jo herännyt ja virkistynyt. Aamukahvin saatuani olokin on jo sellainen, että mikäs siinä on mennä lapsen kanssa puistoon tai metsään leikkimään, hän kertoo.

Oma motivaatio on kaikista tärkein tekijä saamaan takamus ylös sohvannurkasta.

– Jos ei pätkääkään kiinnosta, niin ei silloin liikkumaan huvita lähteäkään, hän sanoo.

Tahtotilaa liikkumiseen siis tarvitaan.

Jos liikkumisesta ei meinaa siltikään tulla mitään, niin aina voi palkata personal trainerin, joka auttaa löytämään motivaation liikkumiseen ja auttaa onnistumaan. Onnistumiset ja kunnon koheneminen motivoivat yleensä jatkamaan.

– Sen takia minäkin olen esimerkiksi täällä, Jenni nauraa.

Jennin leikkipuustotreenin voit katsoa yllä olevalta videolta. Hänen Facebook-sivuiltaan löytyy lisää hyviä ja helppoja treenejä kotona kokeiltavaksi.

Lue myös:

    Uusimmat