Jarkko Nieminen petraa peliään, mitä pitemmälle tenniksen Australian avoin mestaruuskilpailu ehtii. Nieminen kukisti neljännellä kierroksella varhain sunnuntaina Suomen aikaa Saksan Philipp Kohlschreiberin 3-6, 7-6 (9-7), 7-6 (11-9), 6-3.
Niemisen ensimmäinen puolivälieräpaikka Australian avoimissa heltisi kolmen tunnin ja 32 minuutin taistelun jälkeen. Grand slam -turnauksissa hän on aiemmin pelannut puolivälierissä Yhdysvaltain avoimissa 2005 ja Wimbledonissa 2006.
- Hämmästyttävää, upea alku vuodelle. Olin loppuottelussa Adelaidessa ja nyt puolivälierissä täällä, Nieminen maiskutteli takavuosien suurpelaajan Margaret Courtin mukaan nimetyllä kentällä.
Lauantailta sunnuntaiksi siirtynyt nelinpeli lisäsi Niemisen urakkaa. Hän hävisi toisen kierroksen ottelun ruotsalaisen nelinpeliparinsa Robert Lindstedtin kanssa ranskalaisparille Marc Gicquel/Fabrice Santoro 6-7, 6-3, 3-6.
Turnauksessa 24:nneksi sijoitettu Nieminen kohtaa puolivälierissä Espanjan Rafael Nadalin.
Nieminen voitti tärkeät pallot
Alkuvuodesta vahvasti pelannut ja Australiassa aiemmissa otteluissaan vakuuttavaa kuntoa uhkunut Kohlschreiber oli sunnuntaina oudon aseeton. Hän sortui jatkuvasti helppoihin virheisiin, joita saksalaiselle kertyi neljännen erän aikana 76. Nieminen selvisi 47 helpolla virheellä.
Voitetut pisteet menivät ottelussa tasan 162-162. Se kertoo Niemisen keskittymiskyvystä.
Nieminen terästäytyi juuri ratkaisevilla hetkillä, toisen ja kolmannen erän katkaisupeleissä. Hävittyään avauserän 37 minuutissa Kohlschreiberin kahden syötönmurron jälkeen 3-6, Nieminen antoi toisessa erässä näytteen taistelutahdostaan.
Nieminen pelasti tunnin ja seitsemän minuuttia kestäneessä toisessa erässä seitsemän Kohlschreiberin eräpalloa. Kohlschreiberilla oli eräpallo muun muassa katkaisupelissä 7-6-tilanteessa, mutta Nieminen vei tämän jälkeen kolme pistettä peräjälkeen ja tasoitti erät 1-1:een.
Kumpikin menetti toisessa erässä syöttönsä kahdesti.
