Järjestöt ja kyläyhdistykset ensimmäistä kertaa mukana puolustusvoimien harjoituksessa – Hausjärvellä luotu kyläturvallisuusmalli Suomeen

Puolustusvoimien paikallisharjoituksiin eri puolilla maata on kutsuttu ensimmäistä kertaa mukaan ns. kolmas sektori. 

Tämän viikon harjoituksissa on ollut mukana lukuisia alue- ja kyläyhdistyksiä, harrasteseuroja kuin muitakin yhteisöjä.

Harjoituksessa testattiin mm. Kanta-Hämeen kyläturvallisuuspilottissa luotua kyläradiota.

– Kun hätätilanteessa sähköt ovat poikki eikä mobiilitukiverkko tai kuituverkon reitittimet. Nyt meillä on jotain, jolla voidaan viedä viestiä kylille, kertoo Oitin kyläturvallisuushankkeen yhteyshenkilö Kyösti Laitinen.

Laitisen mukaan kyläläisten rooli voisi poikkeustilanteessa olla evakoimista ja vaarasta tiedottamista.

– Meillä on neljässä kyläkeskuksessa tukiasemat, jotta voidaan kattaa laaja Hausjärven kunta. Voi olla silti, että viestiä voidaan joihinkin taloihin tositilanteessa joutua viemään pyörällä, juoksemalla tai autolla, lisää Laitinen.

Laitinen lisää, että yhden tukiaseman kustannukset ovat noin 400 euroa, kun työt on tehty vapaaehtoistyönä.

–  Hankkeessa selvitettiin ensin kyselyllä, mikä aiheuttaa turvattomuutta kuntalaisissa. Tärkeimpänä huolena esiin nousi tietoliikenneyhteyksien katkeaminen, jolloin tieto ei kulje, kertoo Haminankylän kyläturvallisuushankkeen yhteyshenkilö Markku Juhola.

Juholan mukaan kylälle perustettiin osuuskunta selvittämään valokuidun hankkimista.

Turvallisuusmalli Suomen kyliin

Kanta-Hämeen kyläturvallisuuspilotin tarkoituksena on ollut luoda turvallisuussuunnitelma, joka voidaan ottaa laajemmin Suomessa kylien käyttöön.

– Olemme varustautuneet myös poikkeustiloihin siten, että täällä nuorisoseuran talolla on valmius aggregaatin käyttöönottoon. Kyläläiset voivat kokoontua tänne tarpeen mukaan ja sähkö toimii, joten ruuanlaitto ja talon lämmitys onnistuu, kertoo Haminankylästä kyläturvallisuushankkeen yhteyshenkilö, Juhola.

Juhola iloitsee siitä, että kyläläisillä on monenlaista osaamista kuten it-taitoja.

– Olemme jo harjoitelleet varavirran kytkemistä ja puolustusvoimien harjoituksessa testattiin kyläradiolla yhteys viranomaisradioon. 

Turvallisuutta on radion lisäksi lisätty jakamalla koteihin turvallisuuskansio, kartoitettu kyläläisten osaaminen ja turvallisuusvarusteet. Juholan mukaan kolmannen sektorin roolissa kylät avustavat viranomaisia.

– Me emme otta viranomaisten tehtäviä vastataksemme vaan olemme apuna ja viranomaisten käytettävissä, kun meitä tarvitaan. Se on keskeinen asia.

Juhola sanoo, että turvallisuuskansiossa on verkossa saatavilla esimerkiksi tärkeät yhteystiedot ja ohjeet kotien turvallisuuden lisäämisen.

Panssariprikaatin apulaiskomentajan eversti Petri Toivosen mukaan kolmannen sektorin tärkeä rooli ja nopea apuun rientäminen huomattiin jo koronapandemian aikana.

–  Tämän viikkoinen harjoitus auttaa meitä ymmärtämään paremmin meidän toistemme toimintatapoja tietotarpeita ja sitä, miten me pystymme auttamaan eri sektoreilla toimijoita tähän yhteiseen varautumiseen.

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat