Jännittävä hätälasku päättyi onnellisesti

Matkustajakone ja siinä olleet lähes 150 ihmistä pääsivät lopulta onnistuneesti Los Angelesin kansainväliselle lentokentälle. Ilmailuviranomaiset tutkivat pakkolaskun syytä.

Amerikkalaisyhtiön lentokone teki onnistuneen pakkolaskun Los Angelesissa Yhdysvalloissa aamuyöllä Suomen aikaa.

Koneen etulaskutelineen pyörät olivat juuttuneet väärään asentoon, ja niistä nousi savua ja liekkejä dramaattiselta näyttäneen laskun aikana.

JetBlue-yhtiön koneessa oli 140 matkustajaa ja kuusi miehistön jäsentä, joista kukaan ei ilmeisesti loukkaantunut pakkolaskussa.

Kone nousi ilmaan Burbankin lentokentältä Los Angelesista kello kolmen jälkeen iltapäivällä paikallista aikaa ja oli matkalla New Yorkiin. Lentäjä havaitsi etulaskutelineen vian pian nousun jälkeen. Ennen hätälaskua JetBlue-lentoyhtiön kone kierteli kentän yläpuolella polttaakseen kerosiinia.

Koneen miehistö toi Airbus 320 -mallisen koneen alas sen takapyörien varassa. Viallisen etulaskutelineen iskeytyessä maahan koneen eturenkaat repeytyivät ja syttyivät tuleen. Pelastushenkilökunta kiiruhti paikalle, ja lennolla olleet matkustajat saatiin nopeasti ulos koneesta.

Onnellisesti päättynyttä laskeutumista seurattiin ympäri maailmaa suorassa televisiolähetyksessä.

Yhdysvaltain ilmailuviranomaiset tutkivat pakkolaskun syitä ja olosuhteita. Myös Finnairilla on käytössään useita Airbus 320 -tyypin koneita.

(MTV3-Reuters-STT-AFP)

(Huomenta Suomen uutiset 22.09.2005)

Lue myös:

    Uusimmat