Janne Tulkki: Avioerooni oli kaksi syytä
Vaimostaan viime vuonna eronnut Janne Tulkki uskoo yhä toimivaan parisuhteeseen. Muusikon kumppanilta vaaditaan ymmärrystä ja luottamusta.
Janne Tulkin ura lähti alamäkeen samana vuonna kun hän meni naimisiin, 2008. Keikkamyynti väheni niin paljon, että laulaja vietti arkipäivät rekkaa ajaen – mutta ei niin paljon, etteivätkö viikonloppuillat olisi edelleen kuluneet esiintymässä.
Janne onnistui myöhemmin palaamaan kokopäiväisesti keikkalavoille. Rankat vuodet jättivät kuitenkin jälkensä yksityiselämään. Hän erosi vaimostaan vuonna 2011.
– Eihän se ainakaan hyvää tee parisuhteelle, että päällä on jatkuvasti kiristys, ahdistus ja stressi toimeentulosta. Mutta en toisaalta myöskään syytä rekkavuosia erostamme. Kyllä siihen oli kaksi ihan muuta syytä: minä ja vaimoni, Janne sanoo.
Janne myöntää, että muusikon työ vaatii paljon myös kumppanilta.
– Ymmärrystä täytyy löytyä. Muusikon työ sanelee muidenkin kuin hänen itsensä elämää. Kaikkien perheenjäsenten ohjelmat ja suunnitelmat saattavat mennä mönkään toisen duunin takia.
Vielä sinkku
Kokemuksistaan huolimatta Janne uskoo, että myös laulajalla voi olla toimiva parisuhde.
– Totta kai se on mahdollista. Eivät soittajat ja laulajat ole sen oudompia kuin "kunnon" työssäkäyvätkään. Tällä hetkellä en kuitenkaan seurustele.
Keikkalavoilla pyörii varmaan paljon naisia, jotka haluaisivat tutustua laulajaan paremmin. Voisiko Janne lähteä treffeille fanin kanssa?
– En ole ajatellutkaan sellaista. Kaikki huomioni on kiinnittynyt aivan muihin asioihin kuin omaan sosiaaliseen elämään.
– On kyllä tärkeää, että muusikon kanssa seurusteleva pystyy luottamaan kumppaniinsa. Mutta eiköhän kaikissa suhteissa ole mustasukkaisuutta ja epävarmuutta riippumatta siitä, minkälaisessa työyhteisössä puoliso viettää päivänsä, Janne sanoo.
Studio55.fi/Piia Simola
Uusimmat
-
12:07
Sateet tuhoavat satoa: Pro Agria puhuu jopa viljan niukkuudesta
-
12:02
Suomen Muslimifoorumi: Islam on osa suomalaista yhteiskuntaa – näin se ottaa kantaa "päiväkotiin" rakennettuun luvattomaan moskeijaan ja muihin yhteisön epäkohtiin
-
11:54
Salkun arvo hulppeat 62 miljardia – Suomen suurin eläkevakuuttaja päättää ottaa lisää riskiä: Tätä se saattaa tarkoittaa
-
11:45
Live kello 14.30: Millaisen syysmyrskyn SAK nostattaa hallituksen leikkauspäätöksistä? Järjestö lupaa "toimintaa" lokakuun alkuun
-
11:43
Kysely: Näin suomalaiset luottavat tekoälyyn ja someen
-
11:29
Vuoristo-Karabahin tulitaukoneuvottelut alkaneet
-
11:27
SM-liigan tähtipuolustaja ulos isoista ovista – Pelicans-valmentaja näpäytti tuomareita: ”Pari viikkoa sitten opetettiin uusia sääntöjä”
-
11:20
Helena Petäistön matkanteko viivästyi Helsinki-Vantaan lentoaseman ulosmarssijoiden takia – matkalaukut jäivät koneesta
-
10:54
Poliisi: Elokapina tukkinut pääsyn Metsä Groupin Kemin sellutehtaalle
-
10:52
Ukraina: Venäjä iskenyt ohjuksilla Ukrainan energiaverkkoon – MTV seuraa sotaa
-
10:35
Suomalaiset tekivät heinäkuussa melkein miljoona ulkomaanmatkaa – koronaa edeltävistä luvuista jäädään yhä
-
10:25
Miten käy Esapekka Lapille? Hyundai-pomo vastaa kuumiin kysymyksiin – "Haluan löytää tavan"
-
10:24
Vili sairastui leukemiaan 1,5-vuotiaana – kaksi oiretta saivat lääkärin epäilemään verisyöpää
-
10:22
Leukemian oireet ovat salakavalan epämääräiset – tunnista hälytysmerkit
-
10:18
Tältä näyttää vuoden 2023 Roosa nauha – suunnittelijoina Apulannan Toni Wirtanen ja Sipe Santapukki
-
10:17
Metsä Tissuen suuren vessapaperitehtaan paikka on varmistunut
-
10:16
Venäläispoliitikko uhosi maan pääkanavalla: Suomeen ei pääse enää autolla – panssarivaunulla menoa ei ole kielletty
-
10:16
Emil Ruusuvuorta piinaavat haasteet jatkuvat – "En tiedä, mitä sanoa"
-
10:15
Yhä useampi omistaa sijoitusrahastoja tai pörssiosakkeita – viime vuonna määrä nousi lähes kahteen miljoonaan
-
09:59
Yle: Agentit tekevät valintakokeita ulkomaalaisten puolesta Suomen kouluihin – vieraskielisten amk-tutkintojen hakijamäärä kasvanut huimasti
-
Lataa lisää