Janita Lukkarinen siunattiin haudan lepoon – surun murtama isä: "Tämä on ollut henkisesti erittäin raskas päivä"
Janita Lukkarinen siunattiin tänään haudan lepoon.
Parantumatonta syöpää sairastanut Janita Lukkarinen menehtyi 27. marraskuuta. Vuosia sairastanut Lukkarinen sai viime vuonna kuulla, että syöpä oli levinnyt ja hoidot eivät enää tepsineet.
Lukkarinen antoi syövälle kasvot, ja halusi kertoa avoimesti tilanteestaan.
Janita Lukkarisen hautajaisten piti olla alkuperäisen suunnitelman mukaan 12. joulukuuta, mutta erikoisen testamenttiriidan vuoksi hautajaiset siirtyivät.
Lukkarisen isä vahvistaa MTV Uutisille, että hän on saattanut tyttärensä tänään viimeiselle matkalleen. Janita Lukkarinen siunattiin haudan lepoon Nurmijärvellä.
– Janita siunattiin läheisten läsnä ollessa. Tämä on ollut henkisesti erittäin raskas päivä meille läheisille. Ainoa lohduttava tunne on ollut, että nyt tyttäremme sai viimein leposijan, isä kertoo murheellisena.
Nukkui ikiuneen Terhokodissa
Janita Lukkarinen nukkui ikiuneen Terhokodissa. Lukkarisen elämän viimeinen yö meni turvallisesti oman äidin ja isän välissä.
– Janita nukkui meidän välissämme viimeisen yönsä. Keskustelimme kuoleman jälkeisestä elämästä, ja lohduttelimme häntä.
Lukkarinen menehtyi 27. marraskuuta kello 10:05. Isä on kiitollinen, että sai viettää viimeiset päivät rakkaan tyttärensä luona.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää