Venäjän Aleksei Jagudin juhli torstai-iltana Nizzassa kolmatta perättäistä taitoluistelun maailmanmestaruuttaan.
Nizzan kisaa jo lyhytohjelman jälkeen johtanut Jagudin, 20, aloitti MM-kultaputkensa 1998 Minneapolisista ja jatkoi sitä viime vuonna Helsingissä.
Torstain vapaaohjelmassa Jagudin kaatui kerran, mutta piti Kanadan Elvis Stojkon takanaan. Stojko, kolmikertainen maailmanmestari hänkin, sai Nizzassa tyytyä hopeamitaliin. MM-pronssimitalilla palkittiin viimevuotiseen tapaan Yhdysvaltain Michael Weiss.
Markus Leminen paransi Helsingin kisojen 24:ttä sijaansa kolme pykälää 21:nneksi.
Puccinin "Toscaa" ohjelmassaan käyttänyt Jagudin onnistui laskeutumaan kaksi neloishyppyä, joista yhden yhdistelmähypyssä. Hän lisäsi kuusi kolmoishyppyä, mutta oli epävakaa muutamassa alastulossa ja kaatui kolmoislutzin.
Viime vuonna MM-hopeaa napannut Jagudinin maanmies Jevgeni Plushenko sijoittui tällä kertaa neljänneksi. Plushenkolla oli hyvät mahdollisuudet Jagudinin lyömiseen, mutta hän kompuroi jo vapaaohjelmansa alussa. Plushenkon rytmi sekosi ja hän yritti paikata erheensä epäonnistuneella improvisoinnilla.
(STT-AP)
