Ja jumala loi naisen – blondit taivaanlahja miehille

Kreikkalaiset olivat ulkomuodoltaan välimerenkansoille tyypillisiä tummahiuksisia ja -silmäisiä. Silti kreikkalainen jumalkuvasto on täynnä vaaleaverikköjä. Tuolloin jumalat, etunenässä rakkauden jumalatar Afrodite kuvattiin vaaleaveriköksi eli blondiksi.

Kanadalaisen antropologin Peter Frostin mukaan vaaleahiuksisuus yleistyi pohjoisessa jääkauden jälkeen noin 10 000 vuotta sitten. Tuolloin miehiä oli naisia vähemmän. Tämä johtui tärkeästä ravinnonlähteestä, suurriistasta ja siitä, että miehiä kuoli paljon metsäretkillä. Joidenkin teorioiden mukaan vaaleahiuksiset viehättivät miehiä tummahiuksisia naisia enemmän siksi, että heillä oli enemmän estrogeeniä ja näin vaaleahiuksisuus pääsi yleistymään pohjoisessa. Etelässä esimerkiksi hedelmiä, marjoja ja muuta keräiltävää ravintoa oli tarjolla enemmän, joten samanlaista valintaa ei päässyt syntymään.

Toisen teorian esittelevät evoluutiopsykologitAlan S. Miller jaSatoshi Kanazawa. Heidän mukaansa vaaleat hiukset tummenevat iän myötä, joten vaaleus on selvä merkki nuoruudesta. Nuoret ovat lisääntymiskykyisempiä, joten sen takia miehet olisivat olleet kiinnostuneempia heistä. Kylmässä Pohjois-Euroopassa vaatteet peittivät helposti kaikki muut nuoruuden merkit, joten hiusten merkitys korostui.

Joanna Pitmanon kirjoittanut blondien pienen kulttuurihistorian. Hän kertoo blondiinien tarinan aina Antiikin Kreikasta nykyaikaan.

Afrodite ja hetairat

Antiikin Kreikassa nainen kulki voimakkaasti hunnutettuna. Nilkat, ranteet saati hiukset eivät saaneet näkyä. Naisen asema oli kaikkea muuta kuin tasa-arvoinen miehen kanssa, sillä nainen kuului kodin piiriin ja oli piilossa katseilta. Naiset eivät osanneet lukea, sillä heillä ei ollut oikeutta opiskella. Ainoan poikkeuksen tekivät Afroditen suurimmat ihailijat hetairat, eli prostituoitujen hierarkian korkeimman tason prostituoidut. He jäljittelivät rakkauden jumalattaren silkinpehmeää alastomuutta ja kultaisia hiuksia.

Luonnostaan tummat kreikkalaiset hetairat vaalensivat hiuksiaan kaikilla keinoilla: sahramilla, hevosen virtsalla ja ties millä voiteilla. He käyttivät myös tarpeen vaatiessa vaaleita tekohiuksia tai peruukkeja.

On hyvä muistaa, että Kreikassa hetairan asema oli selvästi erilainen kuin nykyisessä länsimaisessa kulttuurissa prostituoidun. Hetairat olivat Kreikan ainoita naisia, joilla oli edes vähän vapautta. He määräsivät omista varoistaan, päättivät ketä kutsuivat kotiinsa, osallistuivat miesväen aterioille ja pitoihin. Hetairat saivat kuunnella puheita, opiskella ja osallistua keskusteluihin. Hetairat olivat miesten estottoman ihailun kohde. Miehet palvoivat, jumaloivat näitä vaaleaverikköjä ja kirjoittivat runoja heidän kunniakseen. Vaaleutta pidettiin hienostuneena.

Afroditen myötä vaaleahiuksisuus oli suuren kauneuden ja himottavan aistillisuuden merkki. Homeros kuvaili ihanaa Afroditea ja kutsui häntä kultaiseksi. Myös paljon ennen Homerosta vaaleutta ihailtiin ja se symboloi kultaa. Kantaindoeuroopplaiset yhdistivät kullan auringon ja tulen palvontaan. Foinikialaisille ja mykeneläisille kulta oli ylhäisyyden merkki. Helleeneiden kansantaruista erottui kultatukkainen nainen, joka ruumiillistui lukemattomiin Afroditen patsaisiin.

Keisarin tekoparta

Afroditen vaaleus ja kauneus siirtyivät roomalaisten jumalattarelle Venukselle. Myöhemmin Rooman valtakaudella vaaleutta ihailtiin niin, että germaaniheimojen vaaleaverikköjä siepattiin orjiksi luultavasti tuhansia. Heidän vaaleista hiuksistaan tehtiin lukemattomia peruukkeja roomalaiselle ylhäisölle.

Vaikka Rooman tasavallan ensimmäisillä vuosisadoilla vaalea peruukki tai vaalennetut hiukset kuuluivat lähinnä prostituoiduille, tuli niistä myöhemmin keisariajalla ylhäisön rakastama muoti. Vaaleus ei ollut suinkaan pelkästään naisten yksinoikeus. Jumaluuteen yhdistettynä piirteenä myös miehet suosivat sitä. Muun muassa keisari Nero laittoi hiuksiinsa kultatomua ja vaaleita värijauheita, keisari Caracalla käytti vaaleaa irtotukkaa ja keisari Hadrianus värjäytti myös partansa vaaleaksi.

Kristittyjen Eeva, Magdalan Maria ja Neitsyt Maria

Keskiajalla kristillisessä perinteessä naista pidettiin kaiken pahan alkuna ja juurena. Naisen kohtalona oli kantaa Eevan tekemää perisyntiä. Nainen oli kaikella tavalla paha, sillä hän pystyi viettelemään miehen. Kirkoissa saarnattiin naisten kevytkenkäisyydestä ja varoteltiin Helvetin tulilla. Hiusten vaalentamista pidettiin huikentelevaisuutena. Eeva kuvattiin useimmiten vaaleaverikkönä, sillä vaaleat hiukset olivat jollain tavalla kiihottavat ja eroottiset. Myös Magdalan Mariaon kuvattu useissa keskiaikaisissa maalauksissa blondiinina.

Kristillisestä kulttuurista nousi kuitenkin myös toinen käsitys vaaleista hiuksista. Jo antiikissa vaaleus yhdistettiin jumaluuteen ja Neitsyt Maria on kuvattu monissa maalauksissa ja tekstikatkelmissa vaaleana. Erona paheellisten Eevan ja Magdalan Marian sekä hyveellisen ja jumalallisen Neitsyt Marian välillä oli se, että paheellisten vaaleat hiukset kuvattiin usein avoimina, houkuttelevina ja villin kihartuvina. Neitsyt Marian vaaleista hiuksista näkyi hieman huivin alta tai ne olivat siististi kammatut ja hillityt.

Toinen jumalallinen vaaleahiuksinen ilmiö nousu keskiajalla, kun kuvailtiin taivaallisia sotajoukkoja ja enkeleitä. Kukapa ei olisi kuullut puhuttavan jonkun hiuksista enkelikiharoina ja yhdistänyt nämä vaaleisiin, suloisiin hiuksiin? Myös Jeesus on kuvattu usein kohtuullisen vaaleahiuksiseksi. Joidenkin teorioiden mukaan tämäkin vaaleahiuksisuus juontaa juurensa aikaisempiin käsityksiin vaaleuden jumalallisuudesta.

Kultakutrit kulkivat ihailun kohteena keskiajalta läpi renessanssin ja barokin kohti nykyaikaa. Englannin neitsytkuningatarElisabeth I kuvattiin kruunajaismuotokuvassaan vaaleaverikkönä vaikka oikeasti tiedetään, että kuningattarella oli pähkinänruskeat hiukset. Satujen mukana kulkivat tarinat vaaleista miehiä houkuttelevista seireeneistä, suloisista kultakutreista ja vaaleista prinsessoista.

Myös Euroopan ulkopuolella vaaleus on yhdistetty jumaluuteen. Afrikassa albiinot ja vaaleat hiukset nähdään taikavoimien lähteenä, kadonneissa maya- ja atsteekkikulttuureissa kerrottiin valkoisesta jumalasta, joka tulee idästä, Kiinassa kerrottiin, että ensimmäinen tarujen keisari oli punatukkainen sekä monet varhaiset aikalaistarinat paljastavat Kleopatran olleen kiihkeä ja vaaleahiuksinen.

Rotuoppia ja arjalaisten nousu

1800-luvulla rotuoppi alkoi nostaa päätään. Ihmisiä luokiteltiin niin uskonnon kuin rodun käsitteen avulla. Vuosisadan lopun Euroopassa ajattelutapaa sävytti heikko, mutta jatkuvasti voimistuva aate, joka korosti rotujen eriarvoisuutta. Sama kehitys oli nähtävissä myös Yhdysvalloissa, joka oli kaikuja jo 1600-luvulta, josta lähtien vaaleaihoiset amerikkalaiset olivat pitäneet itseään "jumalan valittuna kansana". Rotuteoriat saavuttivat suosiotaan Euroopassa ja Yhdysvalloissa myös nk. "tavallisen kansan" parissa, eikä se jäänyt vain harvojen oppineiden teorisoinniksi.

1900-luvun alun maailman kolme nopeiten kehittyvää talousmahtia jakoivat ihanteen vaaleudesta. Saksassa ihailtiin vaaleita, salskeita arjalaisia miehiä, Yhdysvalloissa uskottiin arjalaisten ylemmyyteen ja se näkyi muun muassa tummaihoisiin ja aasialaisiin kohdistuvina ennakkoluuloina ja Hollywoodin ihailtuina platinablondeina ja Neuvostoliitossa vieroksuttiin juutalaisia ja muita vähemmistöjä ja pidettiin neuvostokansalaisen ihannekuvana vaaleutta, joka samalla edusti terveyttä ja uutta kansakuntaa.

Poviblondit naisten itsenäistyminen tiellä

Toisen maailmansodan jälkeen alkoi Yhdysvaltojen suurin propagandakoneisto, Hollywood jälleen muokkaamaan käsitystä vaaleudesta. Elokuvien pahista esitti useimmiten vaalea natsi. Mutta sodan jälkeen tapahtui jotain muutakin, joka vaikutti vaaleiden poviblondien nousuun elokuvien maailmaan.

Miehet palasivat rintamalta ja huomasivat naisten itsenäistyneen ja saaneen itseluottamusta. Naiset olivat hoitaneet miesten töitä sodan aikana ja nyt monet naiset halusivat yhä jatkaa. Naiset olivat pärjänneet hyvin mm. sähkö- ja autoteollisuudessa. Sodan loppuvuosina tehdyn tutkimuksen mukaan 60 prosenttia naisista halusi jatkaa uudenaikaisessa työssään, kertoo tutkija Joanna Pitman.

Miesvaltainen Hollywood poliittisen ilmapiirin myötävaikutuksella kehitti uudenlaisen filmitähden, jonka tarkoituksena oli hillitä naisten itsenäistymishaluja. Valkokankailla ensi-iltansa näki Marilyn Monroe. Hän oli herkkä, haavoittuva, pehmeä, tahdoton ja hoivattava. Miehet rakastuivat ja naiset halusivat jäljitellä tätä iki-ihanaa vaaleaverikköä. Rintavat blondiinit täyttivät huolella seksisymbolin osansa ja heistä vitsailtiin yhä hävyttömämmin 1950- ja 60-luvuilla.

Seuraava Hollywoodin kehittämä naishahmo, jolla houkuteltiin nuoria teattereihin ja yritettiin vesittää naisten itsenäistymispyrkimykset, oli pirteä naapurintyttö, jota edusti muun muassa Doris Day ja Sandra Dee. Vaaleaveriköt valloittivat vähitellen populaarikulttuurin monet ilmiöt ja vaaleudesta tuli lopullisesti osa yhdysvaltalaista ja sitä kautta länsimaista kauneusihannetta.

Teksti: Vilja Rydman

Kuvat: Shutterstock, Wikipedia,Getty Images

Artikkeli pohjaa Joanna Pitmanin teokseen Blondit. Vaaleaveriköt Afroditesta Madonnaan (Otava).
Lähteenä on käytetty myös Wikipediaa.