Ivalolaiset joukolla Concordea vastassa

Ainakin puoli Ivaloa kokoontui tänään lentokentälle ottamaan vastaan Air Francen Concordea, joka toi mukanaan sata joulumatkailijaa Britanniasta.

Ivalolaiset jaksoivat odottaa ääntä nopeamman koneen ensimmäistä vierailua sitkeästi siitä huolimatta, että lento myöhästyi miltei kaksi tuntia Lontoon Heathrown muutaman päivän takaisen terminaalipalon takia.

Noin kello 14 koneesta purkautuneet jouluturistit saivat hyvän tuntuman pohjoisen talveen - vastassa oli yli kymmenen asteen pakkanen, jonka tuntua kiristi melkoinen viima. Ulkona odottaneet porot ja tonttukuoro tuntuivat kuitenkin karkottavan kylmän tunteen.

Päivän vierailulle tulleiden joulumatkaajien ohjelma oli pohjustettu huolella. Suuriin virheisiin ei ollut varaa, sillä kukin oli maksanut matkalipustaan pitkälti yli 10 000 markkaa. Koneessa saadulla samppanja-aamiaiselle eläneet britit kuljetettiin kentältä hotelli Ivaloon joulumatkan pääaterialle. Tarjolla oli perinteisiä suomalaisia herkkuja, mutta myös brittien omat tottumukset oli pyritty ottamaan huomioon.

Paikallisten oppaiden apuna hääri kymmeniä Ivalon yläasteen kahdeksannen ja yhdeksännen luokan oppilaita. Heidät nivoi vierailuun koulun suosituimpiin kuuluva lisäaine, matkailuenglanti, jota oppilaat pääsivät käytännössä harjoittelemaan.

Suunnilleen vastaava vierailu koettiin myös Rovaniemellä, jonne laskeutui sunnuntaina toinen brittituristeja tuonut Corncorde. Concorde-lentoja on tämän joulun alla kaikkiaan kolme. Viimeinen lennetään 21. joulukuuta Rovaniemelle.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat