Mainos

Itkuvaunukampanja ei leikkinyt lapsen hädällä

Unicefin kohua herättänyt Ole hetken äiti -kampanja on saanut puhtaat paperit mainonnan eettiseltä neuvostolta.

Kampanjassa testattiin ohikulkijoiden reaktioita hätätilanteessa: vauvanvaunut jätettiin yksin kaupungille ja niistä kuului vauvan itkua.

Mainoksesta oli pyydetty neuvoston lausuntoa, sillä sen katsottiin leikkivän lapsen hädällä. Kokonaisuutena kampanja ei neuvoston mukaan ollut hyvän tavan vastainen.

Neuvosto kuitenkin huomauttaa, että hätkähdyttämiseen tähtäävällä kampanjalla voi olla laajemmatkin vaikutukset. Tempauksen jälkeen vastaavaa tilannetta voidaan pitää mainoksena, vaikka kyse olisikin todellisesta hädästä.

Huomautukset kolmelle mainokselle

Sen sijaan huomautuksen sai kolme lapsille sopimatonta mainosta.

Gossip Girl –sarjan ulkomainosta pidettiin lapsille sopimattomana seksuaalisen sisältönsä vuoksi. Myös M&M’s –suklaan mainostajan verkkosivut sisälsivät seksuaalisuuteen vihjaavia kirjallisia ilmauksia. Kolmas huomautus annettiin aikuisille suunnatun erotiikkapalvelun tv-mainokselle, jota esitettiin yhdellä tv-kanavalla lasten katseluaikaan.

Neuvosto painottaa, että lapsilla on oikeus olla kohtaamatta seksuaalisia ärsykkeitä sisältäviä mainoksia elinympäristössään.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.