Mainos

Italialainen sota-alus upotti pakolaislaivan

Etsinnät albanialaisen pakolaisaluksen ja italialaisen sotalaivan yhteentörmäyksessä kadonneiden löytämiseksi jatkuivat tänään Adrianmerellä. Uponneesta aluksesta pelastetut pakolaiset kertoivat laivassa olleen mahdollisesti yli 100 ihmistä eli huomattavasti enemmän, kuin mitä Italian viranomaiset ovat kertoneet. Kova merenkäynti vaikeutti pelastustöitä.

Albanialaispakolaisia kuljettanut hinaaja kaatui eilen noin 30 meripeninkulman päässä Italian rannikosta törmättyään italialaiseen sota-alukseen. Italian puolustusministeriön mukaan merivoimien korvetti oli yrittänyt estää hinaajan pääsyn maan aluevesille. Puolustusministeriön mukaan albaanien laiva kääntyi yhtäkkiä korvetin eteen ja upposi törmäyksen seurauksena.

Viranomaiset kertovat pelastaneensa merestä 34 ihmistä ja löytäneensä viiden hukkuneen pakolaisen ruumiit. Laivan kannella oli nähty noin 30 ihmistä. Brindisiin tuotujen pakolaisten mukaan myös kannen alla oli paljon ihmisiä, ja laivassa oli kaiken kaikkiaan ehkä jopa yli 100 pakolaista.

Vloresta lähteneen hinaajan ja sota-aluksen yhteenotto tapahtui noin 65 kilometrin päässä Brindisin satamakaupungista. Sotilaslähteiden mukaan aluksessa oli 45 matkustajaa. Pelastuneiden mukaan pakolaisia oli noin sata.

Onnettomuus on ensimmäinen sitten marraskuun, jonka jälkeen meren yli Italiaan on paennut noin 13 000 albanialaista. Viranomaiset päättivät viime viikolla ryhtyä käännyttämään pakolaisia, jotka Italian mukaan tavoittelevat vain parempia taloudellisia oloja naapurimaasta.

Albania tuomitsi upotuksen

Albania arvosteli lauantaina Italiaa Adrianmerellä sattuneen laivaonnettomuuden vuoksi. Pääministeri Bashkim Finon mukaan onnettomuus olisi voitu välttää. Hän vaati Italiaa aloittamaan onnettomuuden tutkimukset.

Italian pääministeri Romano Prodi tähdensi puolestaan, että onnettomuus tekee kansainvälisen joukko-osaston lähettämisen Albaniaan yhä kiireellisemmäksi.

Albanian varaulkoministeri Pavllo Zeri kutsui Italian suurlähettilään luokseen ja vaati Italian hallitukselta toimia samanlaisten onnettomuuksien estämiseksi tulevaisuudessa.
(STT-Reuter-AFP-DPA)

Huom! Uusi StreamWorks ohjelma valitsee nopeuden automaattisesti internetyhteytesi mukaan.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.