Iskelmätähti kääntynyt ortodoksiksi
Kai "Kuju" Hyttinen ei ole kuulunut kirkkoon 30 vuoteen. Nyt laulaja on päättänyt kääntyä ortodoksiksi.
Tarkkaa syytä sille, miksi juuri ortodoksinen kirkko, Kuju ei osaa antaa.
– Ei sitä pysty selittämään, mutta ortodoksiseen kirkkoon liittyminen tuntui oikealta ratkaisulta. Se antaa jonkinlaisen viitekehyksen, jossa voi tarkastella omaa elämäänsä ja käydä sisäistä dialogia.
Kuju kertoo, että kirkon jäseneksi liittyminen on jälkeenpäin tarkasteltuna seurannut johdonmukaisesti rauhan kaipuuta, josta kumpusi myös muutto Kilpisjärvelle 2000-luvun alussa.
Ortodoksiksi kääntyminen on sivunnut myös Kujun opintoja. Hän on aloittanut ortodoksisen kirkkomusiikin opinnot yliopistossa muutama vuosi sitten.
– Musiikkia on yli puolet opintopisteiden määrästä, loppu on teologiaan vihjaavia aineita. Teologia haastaa, koska itse on itsensä suurin vastus. Pitää ylittää ja murtaa omat ennakkoluulonsa ja ennakkoasenteensa
Kuju paljastaa suhtautuvansa opiskeluun nyt aivan eri tavalla kuin nuorena. Kun motivaatio on kova, asiat tuntuvat helpommilta.
– Kun rupesin 2000-luvun alussa opiskelemaan venäjää, aika nopeassa ajassa hankin auttavan keskustelukielitaidon, koska olin niin motivoitunut, Kuju toteaa ja jatkaa, että opiskelun päämäärät ovat nykyään paljon suurempia kuin ammatinhankinta.
– Päämääräni on yrittää ymmärtää elämää. Se on täysin mahdoton tehtävä.
Uusimmat
-
07:50
ISW: Todisteiden, järkeilyn ja retoriikan perusteella Venäjä vaurioitti Kahovkan patoa – MTV seuraa sotaa
-
07:31
HIFK hankki kohutun NHL-superlupauksen – Ville Peltonen näkee Aron Kiviharjussa, 17, hyvin harvinaisia piirteitä
-
07:29
Brasilian maajoukkue ryhtyy historialliseen tempaukseen – muutos tulee huomattavaksi
-
07:23
Pikku Kakkoselta koskettava muistoteksti edesmennelle Jaakko Loukkolalle: "Jäämme kaipaamaan sinua"
-
07:22
Tätä salaattia ei kannata ostaa valmiina kaupasta! Kari Aihisen hittiohjeella teet edullisen version helposti
-
06:45
Jokerien paluu herätti fanit: hurja startti kausikorttien ja osakkeiden myyntiin – "Hyvältä näyttää"
-
06:40
Uudisasuntoja kaupataan nyt hurjilla kampanjoilla – rakennusjätti lupaa maksaa ostajan kaikki vastikekulut ensimmäiseltä kahdelta vuodelta
-
06:32
James Mayn tallissa on yksi auto, josta hän ei luopuisi – MTV:n haastattelussa "Kapteeni Hidas"
-
06:32
SM-liigan johdossa on osaamisvaje, sanoo Petteri Sihvonen – näihin miehiin osoittaa syyttävä sormi: "Miten he voisivat ymmärtää ja osata?"
-
06:29
Tutkija: Kremlin aloittama uusi aikakausi on kylmääkin sotaa vaarallisempi – "Vaikka Ukraina valtaisi alueensa, sota jatkuisi"
-
06:16
Tämän takia Ron DeSantis hyökkää opettajia, vähemmistöjä ja liberaaleja vastaan – "Hänellä on hyvät mahdollisuudet"
-
06:15
Pahamaineisessa kilpailussa tapahtui uusi kuolinonnettomuus
-
05:59
Nainen väitti joutuneensa satunnaisen yllätyshyökkäyksen uhriksi alikulkutunnelissa – toinen selitys paljastui oikeudessa
-
05:50
Yli puolet tekisi laittomista lakoista tuntuvasti kalliimpia järjestäjilleen
-
05:40
Orpo kiri Kataisen kiinni ja hätätilahallitus häämöttää: "Ei tunnu missään"
-
05:33
Anna-Katri on ensimmäinen suomalaisnainen, joka on käynyt kaikissa maailman maissa: "Itkuhan siinä nousi pintaan"
-
05:19
Ilmastonmuutos uhkaa sekä Saimaan että Itämeren norppia
-
05:14
Venäjällä ainakin 29 on kuollut juotuaan siideriä, jossa uskotaan olleen metanolia
-
22:57
Taidemaalari Françoise Gilot on kuollut 101-vuotiaana – tunnettiin Picasson muusana
-
22:54
Valtaisa veto! Viivi Lehikoinen juoksi upeasti Suomen ennätyksen
-
Lataa lisää