Isac Elliot aiheutti hysteriaa Maikkarilla – kuvagalleria

Supersuositun laulaja Isac Elliotin fanit päivystivät Huomenta Suomen lähetyksessä vieraillutta tähteä Maikkarin pihalla.

New Way Home -hitillään tähteyteen ponnistanut laulaja Isac Elliot vieraili keskiviikkoaamuna kahdeksan aikaan Huomenta Suomen lähetyksessä. Innokkaimmat laulajan fanit eli Ellioteersit olivat saapuneet tihkusateesta huolimatta pihalle päivystämään jo aamukuuden aikaan. Noin 15 hengen fanijoukko kertoi tulleensa paikalle suoraa Hartwall Areenalta. Areenalla järjestetään keskiviikkona MTV3:lla nähtävä Elämä lapselle -konsertti, jonka esiintyjäkaartiin Isac Elliot kuuluu.

– Päivystin viime yön Hartwall Areenan pihalla. Muilla oli makuupussit, mutta minulla ei, joten tuli aika kylmä, eräs fani kertoi MTV3.fille.

Osa fanijoukosta seurasi Isacin liikkeitä jo tiistaina lentokentällä, kun laulaja saapui Ruotsista takaisin Suomeen. Innokas fanijoukko puhuu toistensa päälle ja kirkuu ja kihertää ihastuksesta.

– Meillä on tavarat siellä Areenalla, halutaan saada hyvät paikat. Tulimme kuitenkin tänne katsomaan, jos näkisimme Isacin.

Mikä Isacissa on niin ihanaa?

– Hän on niin pikkuinen ja mahtava, hirveän suloinen ja hyvä laulamaan, kuuluu vastaus yhdestä suusta.

Lopulta fanien odotus palkitaan, sillä haastattelun jälkeen Isac tervehtii fanejaan pihalla. Huudosta ei tule loppua fanien jännityksen purkautuessa. Kännykkäkamerat räpsyvät, fanikuva Isacin kanssa on pakko saada. Rohkaistuupa pari fani halaamaan idoliaan. Terveisten jälkeen Isac Elliot lähtee valmistautumaan illan keikkaan ja iloinen fanijoukko suuntaa takaisin Hartwall Areenalle jonottamaan.

Suora Elämä Lapselle -konserttilähetys näytetään MTV3-kanavalla keskiviikkona kello 20–22.

Ennen konsertin alkua, kello 18.15–18.45, MTV3.fi lähettää livestreamin lehdistötilaisuudesta, jossa ovat mukana konsertin tähtiartistit. Konsertissa esiintyvät muun muassa Jenni Vartiainen, Cheek, Antti Tuisku, Robin, Isac Elliot, Reckless Love ja Redrama. Katso livelähetys Katsomosta klo 18.15.

Isac Elliot kertoi keikkakokemuksistaan Huomenta Suomen lähetyksessä:

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat