Force India -kuljettaja Paul di Restan päätös erottaa managerinsa Anthony Hamilton on viemässä kaksikon raastupaan.
Uutinen Hamiltonin erottamisesta kerrottiin julkisuuteen Britannian GP-viikonloppuna, mutta kulisseista kantautuvat huhut kertovat kaksikon välien tulehtuneen pahoin jo huhtikuussa ajetun Kiinan GP:n yhteydessä.
Brittiläisen The Daily Telegraph -sanomalehden mukaan Hamilton antoi kuljettajalleen harhaanjohtavaa tietoa mahdollisen sponsorisopimuksen suhteen. 26-vuotias skottikuski teki tämän seurauksena Shanghaissa pikaisen päätöksen yhteistyön lopettamisesta.
Di Resta siirsi sittemmin asiansa Sports Partnership -manageritoimiston huomaan, mutta Hamiltonin mukaan sopimuksen purku oli lainvastainen.
Hamilton hakee nyt kuljettajaltaan oikeusteitse korvauksia ansionmenetyksistä, joskin kaksikon uskotaan pääsevän kiistassa sopuun lakituvan ulkopuolella.
