IS: Vanessa Kurrin elämä mullistuu

Malli-juontaja Vanessa Kurri jättää taakseen kymmenen vuoden kotiäitiyden ja miettii uraansa, kirjoittaa Ilta-Sanomat.

Vuoden 1999 Miss Suomi meni naimisiin Jari Kurrin kanssa vuonna 2004 ja lapset Odessa, Alissa ja Paulus syntyivät perheeseen vuosina 2002, 2005 ja 2007. Nyt on kuitenkin muutosten aika, sillä kymmenen vuotta kotiäitinä ollut Vanessa Kurri palaa lehden mukaan syksyllä pikkuhiljaa takaisin työelämään.

– Kuluneiden vuosien aikana en ole kaivannut elämääni mitään ylimääräistä perheen lisäksi. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että minulla on aikaa, ja haluan uusia haasteita kodin ja arjen vastapainoksi. Siihen on nyt mahdollisuus, kun lapset ovat jo sen ikäisiä, että pärjäävät hetken ilman minua, Vanessa kertoo tuntemuksistaan lehdelle.

Uusille haasteille tarjoaa mahdollisuuden muun muassa se, että perheen kuopus, 4-vuotias Paulus aloittaa päivähoidon. Vaikka työelämään palaaminen varmasti mullistaa Vanessan elämää, aikoo hän edelleen viettää paljon aikaa kotona. Ennen syksyn haasteita Vanessa aikoo lehden mukaan kuitenkin rentoutua, sillä sekä Vanessa että Jari ovat koko kesän lomalla.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat