IS: Suomalaisnaisen ylinopeussakko kumottiin – syynä valokuva liikennemerkistä

Ilta-Sanomat uutisoi suomalaisnaiseen välttyneen ylinopeussakoilta ottamansa valokuvan ansiosta.

Lehden tietojen mukaan noin 45-vuotias nainen ajoi vuosi sitten valtatie 12:lla, kun peltipoliisi räpsähti. Vauhtia oli poliisin mukaan 82 kilometriä tunnissa, kun alueella oli 60 km/h:n nopeusrajoitus.

Nainen vastusti sakkoa, joten tapaus päätyi syyttäjän pöydälle. Kuljettaja kertoi, ettei tiennyt vallitsevaa nopeusrajoitusta ja toimitti syyttäjälle valokuvan kaatuneesta, nopeusrajoituksen ilmaisevasta liikennemerkistä. Vaikka kuvasta ei käynyt ilmi paikkaa tai aikaa, välttyi hän sakolta, koska ei ollut näyttöä siitä, etteikö hän olisi puhunut totta.

Ilta-Sanomien mukaan syyttäjä ei löytänyt myöskään näyttöä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta Hämeen poliisin tekemän esitutkinta-aineiston perusteella. Syyttäjä totesi, että tienkäyttäjän tarvitsee noudattaa vain liikennemerkkejä, jotka ovat luettavissa.

***

Moottoripyöräpoliisi kuvasi uskomattoman takaa-ajon 23:51

Lue myös:

    Uusimmat