Mainos

Iran vakuutti suurvalloille yhteistyöhalujaan

Iranin ydinohjelmaa puntaroivat suurvallat pitävät huomenna neuvonpidon, jossa on tarkoitus päättää seuraavasta askeleesta, ilmoitti Yhdysvaltain ulkoministeriö.

Maat ovat uhanneet Irania lisäpakotteilla, jos vastausta YK:n turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenmaiden ja Saksan laatimaan pakettiin ei ala kuulua. Tänään pidettiin viimeisenä takarajana.

EU vahvisti illalla saaneensa Iranilta kirjeen, mutta myöhemmin julkisuuteen vuotaneet kirjeen katkelmat osoittivat, ettei kirjeessä ollut konkreettista vastausta suurvaltojen esitykseen. Sen sijaan kirjeessä vakuutettiin Iranin valmiutta antaa kaivattu vastaus "heti kun mahdollista".

Kirjeestä oli tihkunut epämääräisiä tietoja jo pitkin päivää. Aamupäivällä uutistoimisto Fars ehti ilmoittaa, että virallinen vastaus olisi luovutettu EU:lle. Myöhemmin tieto kumottiin virkamieslähteistä, mutta epäselväksi jäi, mitä lopulta oli ojennettu ja kenelle.

Iranin kansallisen turvallisuusneuvoston lähteiden mukaan EU:n ulkopoliittiselle edustajalle Javier Solanalle välitettiin neuvotteluviesti, joka ei ollut vastaus kannustimiin eikä käsitellyt kysymystä uraanin rikastamisesta. Toinen lähde väitti, että Solanalle annettiin vain litterointi aiemmista keskusteluista.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.