Iran lakkaa toistaiseksi noudattamasta osaa vuoden 2015 ydinsopimukseen liittyvistä sitoumuksistaan. Kansallisen turvallisuusneuvoston mukaan päätös koskee rajoituksia, jotka kohdistuvat rikastetun uraanin ja raskaan veden varastoihin.
Neuvosto myös ilmoitti, että sopimuksessa vielä olevilla mailla on 60 päivää aikaa toteuttaa sitoumuksensa, jotka koskevat erityisesti pankkialaa ja öljyä. Jos tulosta ei tule, Iran lakkaa noudattamasta niitä rajoituksia, jotka koskevat uraanin rikastusasteen nostamista ja Arakin raskaan veden reaktorin uudenaikaistamista.
Iranin ydinsopimuksessa ovat yhä mukana Britannia, Kiina, Ranska, Saksa ja Venäjä.
Sopimuksen tavoitteena on ollut estää Irania valmistamasta ydinasetta. Siinä Iran suostui muun muassa vähentämään uraanin rikastamisessa käytettävien sentrifugien määrää. Vastineeksi sovittiin Iranin vastaisten talouspakotteiden kumoamisesta.
Iranin ulkoministerin Mohammad Javad Zarifin mukaan Iran ei ole vetäytymässä sopimuksesta. Sen sijaan se lakkaa toimimasta joidenkin sitoumustensa mukaisesti. Zarifin tulkinnan mukaan Iranin toimet eivät riko ydinsopimusta vastaan.
Jatkuuko sopimuksen tiukka valvonta?
Yhdysvallat vetäytyi sopimuksesta viime vuonna. Presidentti Donald Trump tyrmäsi edeltäjänsä Barack Obaman aikana solmitun sopimuksen liian yksipuolisena. Valkoisen talon lausunnon mukaan Iranin ydinsopimus on "kamala, yksipuolinen sopimus, joka ei tukkinut Iranilta kaikkia reittejä ydinpommiin".
Vuonna 2015 solmitun sopimuksen kaikki muut osapuolet Euroopan maista Kiinaan ja Venäjään vetosivat Yhdysvaltoihin sopimuksen säilyttämiseksi.
