Intian GP:n topit ja flopit: Massan romuralli

MTV3:n F1-toimitus listaa tällä kaudella jokaisen GP:n onnistumiset ja epäonnistumiset. Nyt vuorossa ovat Intian GP:n topit ja flopit.

1. Sebastian Vettelin Grand Slam

Luulin Vettelin ajavan parhaalla mahdollisella tasolla jo edellisissä kisoissa, mutta Intiassa hän teki vieläkin täydellisemmän suorituksen saavuttamalla uransa ensimmäisen Grand Slamin (paalupaikka, voitto, nopein kierros ja johtopaikka jokaisen kierroksen ajan).

2. Intian rata

Kerrankin onnistunut uusi rata Hermann Tilkeltä. Nyt siellä ei ollut shikaaneja ja hiusneulamutkia tappamassa vauhtia, vaan kierros kulki jouhevasti. Kisa sai myös ansaitsemansa yleisömäärän, kun paikanpäälle saapui 95 000 katsojaa. Intian GP:n historia alkoi kaikin puolin paremmin kuin monien muiden uusien kisojen, kuten esimerkiksi Turkin ja Korean.

3. Jenson Button

Button on ollut Vettelin lisäksi loppukauden onnistujia kisasta toiseen. Button ajoi erityisen hienosti avauskierroksen, jolla otti kakkossijan haltuunsa. Sen jälkeen hän teki parhaansa jahdatakseen Vetteliä.

4. Perezin taktiikka

Se on hienoa, kun rohkeat taktiikat tuottavat tulosta. Sauber-kuski Sergio Perez ajoi vain ensimmäisen kierroksen kovemmalla rengasseoksella ja kurvasi heti avauskierroksen jälkeen varikolle vaihtamaan pehmeämpiin kumeihin. Perez palkittiin 10. sijan tuomalla yhdellä MM-pisteellä.

5. Michael Schumacher

Schumilla oli hyvä startti, hyvä taktiikka ja hyvä vauhti, joiden ansiosta hän nousi 11. lähtöruudusta tallikaverinsa Nico Rosbergin edelle viidenneksi.

1. Felipe Massan romuralli

Massa rikkoi autonsa eturipustukset reunakiveyksen ylityksessä sekä aika-ajossa että kisassa. Olisi luullut yhdestä kerrasta oppivan. Lisäksi Massa aiheutti kolarin Hamiltonin kanssa. Pystyykö hän tällaisilla esityksillä edes pitämään Ferrari-paikkansa ensi kaudeksi?

2. Koira radalla

Buddh-rataa ympäröivässä aidassa on ainakin koiran mentävä aukko. Jos aukko on sitäkin suurempi, niin ensi vuonna radalle varmaan tallustelee lehmä.

3. Ferrarin siipikokeilut

Ferrari testasi Intiassa ensi vuoden ajokkiinsa suunnittelemaansa etusiipeä. Kehitystyö näyttää menneen liian pitkälle, kun siipi värisee ja heiluu niin, että päädyt iskevät kipinää radanpintaan osuessaan. Toivottavasti FIA puuttuu asiaan, ettei ensi kauden puheenaiheena ole se, kuinka jokainen talli tekee toinen toistaan vaarallisemmin vaappuvia siipiä.

4. Karthikeyanin piittaamattomuus

Narain Karthikeyan suhtautui täysin piittaamattomasti sinisiin lippuihin, joita hänelle heilutettiin merkiksi siitä, että takaa tulee nopeampi kuljettaja. Karthikeyan sai aika-ajon jälkeen asiasta jopa lähtöruuturangaistuksen, muttei ottanut opiksi kisaa varten, vaan jatkoi nopeampien estelemistä. Hän itse selitti käytöstään sillä, että radalla oli vain yksi puhdas ajolinja, jolta sivuun siirtyminen olisi johtanut siihen, että renkaat menevät likaisiksi. Näin varmasti olikin, mutta kyllä rata-autoilun perussääntöjä pitäisi silti noudattaa.

5. Mark Webber

Tallipäällikön on turha puhua siitä, että Vettel auttaisi Webberin MM-sarjan kakkossijalle, kun ei Webber pysy sen vertaa tallikaverinsa vauhdissa, että pystyisi vastaanottamaan mitään apua Vetteliltä.

Kuljettajien topit & flopit saldo kaudella 2011:
Sebastian Vettel   +49
Jenson Button      +25
Fernando Alonso    +20
Lewis Hamilton     +11
Heikki Kovalainen  +11
Sergio Perez        +6
Michael Schumacher  +6
Nico Rosberg        +5
Kamui Kobayashi     +5
Valtteri Bottas     +5
Jaime Alguersuari   +5
Adrian Sutil        +3
Paul di Resta       +3
Nick Heidfeld       +2
Vitali Petrov       -1
Daniel Ricciardo    -2
Sebastien Buemi     -2
Pastor Maldonado    -2
Vitantonio Liuzzi   -5
Jerome d'Ambrosio   -5
Rubens Barrichello  -5
Narain Karthikeyan  -6
Bruno Senna         -6
Karun Chandhok      -7
Mark Webber         -7
Felipe Massa       -16

Lue myös:

    Uusimmat