Mainos

Intia sai ensimmäinen naispresidentin

Asiantuntijat ovat kuvailleet vaalikampanjointia Intian historian likaisimmaksi. Tuoretta presidenttiä on syytetty muun muassa murhatutkimukseen sotkeutumisesta.

Intian presidentiksi on valittu ensimmäistä kertaa nainen. Valitsijamiehet nimittivät Pratibha Patilin presidentiksi seuraavalle viisivuotiskaudelle.

72-vuotias asianajaja voitti selvin luvuin vastaehdokkaansa, nykyisen varapresidentin Bhairon Singh Shekhawatin.

Presidentin asema on Intiassa lähinnä seremoniallinen.

Vaalikampanjointi täynnä skandaaleja

Patilin kannattajat toivovat naispresidentin nostavan esille naisten ongelmia, kuten Intiassa yleisen naisiin kohdistuvan väkivallan. Patilin maine naisten ystävänä kärsi kiivaan vaalikamppailun aikana kuitenkin monta kolausta.

Patil oli mukana perustamassa Intiaan naisten pankkia, joka jouduttiin sulkemaan vuonna 2003 taloudellisten ongelmien vuoksi. Työntekijöiden liitto syyttää Patilin antaneen köyhille naisille tarkoitettuja lainoja sukulaisilleen.

Lisäksi Patilin on väitetty sekaantuneen murhatutkimuksen kulkuun suojellakseen veljeään, sekä piilotelleensa aviomiestään itsemurhaskandaalin vuoksi. Kohua herätti myös tv-haastattelu, jossa Patil kertoi saaneensa kuolleelta gurultaan ennakkonäyn tulevasta vastuullisesta tehtävästään.

Vaikka Patil on maan ensimmäinen naispresidentti, ei hän suinkaan ole ensimmäinen intialainen nainen vallankahvassa. Intia sai naispääministerin jo vuonna 1966, kun nykyisen kongressipuolueen puheenjohtajan Sonia Gandhin anoppi Indira Gandhi nousi pääministeriksi.

(MTV3-AFP)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.